Erilaisia tekoälypalveluita testaan parhaillaan ympäri maailmaa myös tavallisten ihmisten voimin, kun ainakin Microsoft ja Google tarjoavat omat keskustelevat tekoälysovelluksensa maailmalle. Muutokset monella alalla voivat olla suuria.
Kirjoita pyyntö verkossa tekoälylle ja se kertoo vastauksen paljon nykyisiä hakukoneita paremmin ja laajemmin.
Tämä lienee kohta tavallinen käytäntö, kun ainakin Microsoftin ja Googlen tekoälysovellukset tulevat ajan myötä laajasti käyttöön.
Tekoälyä testaavat ovat tosin havainneet, että kaikkeen ei vielä näin kehitysvaiheessa saa hyvää vastausta.
– Kysyin, mikä on Suomen valtiomuoto ja vastaus oli, että Suomen valtiomuto on monarkia ja siihen piti tarttua, kuka on kuningas, se on Kustaa Vaasa ja hänet olisi valittu vuonna 2019, naurahtaa Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Markku Huttunen.
Huttunen aloitti ChatGPT-tekoälyn testaamisen joulukuussa, kun se tuli laajalle testijoukolle mahdolliseksi. Ensireaktio oli mykistävä, vaikka vääriä vastauksia on tullut eteen. Monet vastaukset ovat jo alkuvaiheessa olleet vaikuttavia.
– Ensireaktio oli: vau, tästä todella tulee jotakin, Huttunen painottaa.
Parasta käyttötapaa etsitään
Kehitysvauhti on nyt sen verran kovaa, että tekoälyn virheet vähenevät vähitellen ja tiedonhakuun on tulossa uusi turbovaihde. Mahdollisuuksia niin koulutuksessa, lääketieteessä, viestinnässä kuin viihdekäytössä on paljon.
– Nämä keskustelevat tekoälypalvelut ovat kehittyneet niin nopeasti, että nyt todella ruvetaan tutkimaan, mihin ne sopivat parhaiten, Huttunen sanoo.
Käytännössä esimerkiksi ChatGPT toimii siten, että sen verkkosivustolle kirjoitetaan kysymys tai pyyntö, johon tekoäly pienellä viiveellä vastaa.
Tuloksena voi olla hyvinkin osuva ja kattava vastaus, jota on mahdollista syventää jatkokysymyksillä.
Tämän jutun otsikoksi ChatGPT ehdotti esimerkiksi seuraavaa: "Tulevaisuuden vallankumous: Tekoäly mullistaa kaiken".
Mitä käy työmarkkinoilla?
Tulevaisuudentutkijat odottavat jo esimerkiksi sitä, mitä syntyy sähköautojätti Teslan suunnittelemasta tekoälyllä varustetusta robotista. Tekoälyn kehittyminen voi aiheuttaa suuria mullistuksia myös työmarkkinoilla, jos se korvaa osittain nykyisiä työtehtäviä eri aloilla.
– Jos robotti yhdistetään keskustelevaan kielimalliin, ja on puheella ohjattavissa, niin se on aikamoinen mullistus työmarkkinoiden kannalta. Näin olisi, jos robotti tekisi töitä esimerkiksi kaupassa, siivousalalla, tuotantolinjalla tai järjestelytöissä, tulevaisuudentutkija Risto Linturi pohti Huomenta Suomessa tällä viikolla.
Uuden edessä yhteiskuntien olisi samalla pystyttävä varmistamaan se, ettei tekoälyä käytetä rötöstelyyn tai muihin ilkitöihin. Tekoälysovellusten käyttäjillä on lisäksi vielä suuri vastuu siitä, kuinka luotettavina tekoälyn antamia vastauksia pidetään.