Ady Barkan kertoi antavansa täyden tuen Joe Bidenin presidenttiydelle.
– Tervehdys Amerikka. Minun nimeni on Ady Barkan, ja puhun sinulle tietokoneäänen välityksellä, koska olen halvaantunut mystisen ALS-taudin vuoksi. Kuten monet muutkin teistä, Olen kokenut, että terveydenhuoltojärjestelmämme on perusteellisesti rikki.
Näillä sanoilla aloitti demokraattien virtuaalisesti pidetyssä puoluekokouksessa puheenvuoronsa 37-vuotias kahden lapsen amerikkalaisisä, joka ilmaisi tiistaina täyden tukensa demokraattiehdokas Joe Bidenille.
Barkan tunnetaan Yhdysvalloissa terveysaktivistina, joka on profiloitunut viimeisten vuosien aikana kärkkääksi Yhdysvaltain nykyisen terveydenhuoltopolitiikan kriitikoksi.
Barkan kritisoi puheessaan rankasti Donald Trumpia, joka on onnistunut hämmentämään ihmisiä viime aikoina koronavirukseen liittyvillä lausunnoillaan.
Trump on myös esittänyt terveydenhuoltoon leikkauksia ja vetänyt Yhdysvallat pois Maailman terveysjärjestöstä.
– Jopa tämä järkyttävän kriisin aikana Donald Trump ja republikaanipoliitikot yrittävät viedä miljoonia ihmisten sairausvakuutuksien kustannuksella.
– Me elämme historian rikkaimmassa valtiossa, eikä vieläkään meille ei taata kaikkein perinteisintä ihmisoikeutta. Meidän täytyy äänestää Joe Bideniä, koska meidän elämämme ovat kiinni siitä.
"En tiedä, kuinka kauan olen enää täällä kanssasi"
Ady Barkanilla diagnosoitiin ALS-tauti vuonna 2016. Tauti on hänen kohdallaan edennyt jo niin pitkälle, että hän puhuminen ja liikkuminen on mahdotonta.
Barkanin puheenvuoron aikana tilaisuudessa näytettiin hänen kuvaamansa videopätkä vuodelta 2016, jossa hän lähetti terveiset vastasyntyneelle pojalleen diagnoosin saatuaan.
– Hei Carl, se olen minä, isäsi. Silloin kun katsot tämän videon, olet kasvanut tarpeeksi ollaksesi vahva ja rohkea. Mutta en tiedä, kuinka kauan olen enää täällä kanssasi, Barkan kertoo videolla.
Katso Ady Barkanin tarina ja puhe yläpuolelta.
Lähde: Reuters