Timo Pakkanen aloitti joulupukinhommat lukiolaisena vuonna 1961. Nyt joulupukkina oleminen on elämäntapa, mistä ei jäädä eläkkeelle.
– Minullahan on oikeastaan joulupukin geenit sillä lailla olemassa, että edesmennyt äitini Kaija Pakkanen oli satukirjailija. Hän kirjoitti satuja, mutta myös kertoi niitä.
– Minä olen koko lapsuuteni elänyt satumaailmassa ja mikä onkaan parempi kasvualusta joulupukille kuin satumaailma, Timo Pakkanen hymyilee.
Kakkosluokkalaiset Seela ja Matilda koputtavat ikkunaan ja tulevat tapaamaan joulupukkia. Pakkanen kyselee joululahjatoiveista ja harrastuksista.
– Sekä lapset, että aikuiset kutsuvat minua joulupukiksi. Menen tuohon lähikauppaan ostamaan maitoa tai omenia ja sielläkin minua kutsutaan joulupukiksi. Minä olen siitä iloinen, joulupukki hymyilee.
Tämä joulupukki ei ole edes miettinyt eläköitymistä.
Joulupukkina oleminen on Pakkaselle elämäntapa.
– Väitän, että olen tässä 72-vuoden iässä enemmän joulupukki kuin Timo Pakkanen. Olen heittäytynyt tähän joulupukkina olemiseen niin totaalisesti.
Jos muutos on ollut sisäinen, se on ollut myös ulkoinen.
– Ensi vuonna tulee 50 vuotta siitä, kun annoin parran kasvaa. Enää sitä ei voi ajaa poiskaan. Kukaan ei tuntisi minua. Ei edes oma vaimo, Pakkanen nauraa.
Kehut herkistivät kyyneliin
Pelkällä joulupukin palkalla eläminen on vaikeaa.
– Toisin voi olla Lapsissa, mutta pelkästään tällä ei stadissa itseään elätä. Kyllä sitä pitää saada yrittäjäeläkettäkin, mutta tämä on tukeva lisä.
Tapaninpäivänä Pakkanen lähtee neljän päivän pukkikeikalle Kyprokselle. Muistot sieltä tuovat edelleen kyyneleet silmiin.
– Mieleenpainuvin muisto on, kun menin presidentin vaimon kanssa lastensairaalaan. Kävimme kaikissa kerroksissa, jokaisessa huoneessa ja juttelin jokaisen lapsen kanssa. Siinä meni monta tuntia.
– Tullessamme hissillä alas presidentin rouva sanoi, ettei ole koskaan nähnyt kenenkään aikuisen käsittelevän lapsia noin hienosti. Se oli niin herkkä hetki, että rupesin itkemään ja rupean melkein nytkin itkemään.
Etuoikeus tehdä hyvää
Tämä joulu on Pakkasen 56. jouluaatto pukkina eivätkä eläkepäivät ole edes käyneet mielessä.
– Tämä ei ole mikään eläkevirka. Teen tätä niin kauan, kun pää pelaa ja jalka nousee. Ei tätä voi lopettaa. Ei tämä ole ammatti. Tämä on elämäntapa.
Joulupukin toimisto on tullut etenkin lähialueen lapsille tutuksi.
– Äitini oli kirjailija, veljeni on kirjailija ja siskoni on dekkarikirjailija. He kirjoittavat niin kauan, kun pystyvät kirjoittamaan. Heillä on luomisen pakko. Se on ymmärrettävää.
– Minulla taas on tämä joulupukkina olemisen, ei pakko, vaan etuoikeus. On etuoikeus tehdä ihmisille hyvää.