Jos uniongelmat vaivaavat, kannattaa harkita tipatonta tammikuuta. Lääkäri kertoo, miten alkoholiton kuukausi vaikuttaa uneen.
Moni lupaa uutenavuotena jättää alkoholin ainakin kuukaudeksi, useat jatkavat lupaustaan vielä helmikuullekin. Tipattomasta tammikuusta on hyötyä monin eri tavoin, mutta holitonta tammikuuta, tai miksei ihan mitä tahansa kuukautta, kannattaa kokeilla erityisesti, jos uniongelmat vaivaavat.
Päihdelääketieteen ylilääkäri Harri Seppälä Terveystalosta kertoo tiedotteessa, millainen yhteys alkoholilla on nimenomaan uneen.
Lue myös: Tällaisia vaikutuksia voi olla tipattomalla tammikuulla
Viisi yhteyttä alkoholin ja unen välillä
1. Alkoholi rikkoo unta
Seppälä muistuttaa, että alkoholi nostaa elimistön stressitasoa, minkä huomaa esimerkiksi sykkeen nousuna tai syvän unen vähäisenä määränä.
– Erilaiset nukkuessa käytettävät älylaitteet, kuten kellot ja sormukset, havainnollistavat suuntaa-antavasti, kuinka unen rakenne muuttuu alkoholin nauttimisen jälkeen, Seppälä sanoo.
Lääkäri huomauttaa, että kun elimistö käy kierroksilla alkoholin tai sen aiheuttamien vieroitusoireiden vuoksi, uni voi olla hyvin pinnallista ja syvän unen määrä vähenee.
Lue myös: Ajaudutko aamuisin torkutuskierteeseen? Näin pääset huonosta tavasta eroon
2. Jo yksi annos alkoholia voi heikentää unta
Seppälän mukaan jo yhdellä annoksella alkoholia voi olla heikentävä vaikutus uneen.
– Tämä riippuu fysiologisista tekijöistä, kuten vartalon koosta ja aivojen herkkyydestä alkoholin vaikutukselle. Vaikka vähäinen määrä alkoholia ei aiheuttaisi muita haittoja, vaikutuksen saattaa huomata unen laadussa ja palautumisessa.
Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistu suomalaistutkimus osoitti, että jo yhden alkoholiannoksen nauttiminen iltaisin vähensi tosiaan palauttavan unen määrää. Tutkimuksessa selvisi, että alkoholi heikensi unen laatua selvästi kaiken ikäisillä, mutta hieman yllättäen nuorilla vaikutus oli vielä voimakkaampi kuin vanhemmilla koehenkilöillä.
Lue lisää: "Nollaatko" rankan päivän alkoholilla? Yksikin alkoholiannos heikentää unta!
3. Alkoholin nauttiminen vaikuttaa myös seuraavan yön uneen
Juomatta jäänyt alkoholiannos ei pelasta vain tulevan yön unta, vaan vaikutuksia voi ajatella olevan pidemmälläkin tähtäimellä.
– Nautittu alkoholi voi vaikuttaa uneen saman yön lisäksi vielä seuraavanakin yönä, Seppälä varoittaa ja jatkaa:
– Lisäksi kannattaa huomioida, että jos alkoholin käyttö on säännöllistä ja runsaanpuoleista, unen rakenne tuhoutuu koko ajan enemmän. Rakenne alkaa onneksi korjaantua automaattisesti, kun alkoholin käyttö loppuu esimerkiksi tipattoman tammikuun aikana.
Lue myös: Parantaako someniksi unettomuuden? Tätä mieltä asiantuntija on "kylmäpussikikasta"
4. Tarvitsetko sittenkään yömyssyä?
Vaikka jokailtainen yömyssy voi tuntua auttavan nukahtamisessa alkoholin mukanaan tuoman rentouttavan tunteen myötä, tapaan koukuttunut unohtaa kuitenkin jotain hyvin oleellista hyvistä yöunista. Seppälä nimittäin muistuttaa, ettei nukkumisessa oleellisinta ole unen pituus tai nukahtamisen nopeus, vaan tärkeintä on unen laatu.
– Jos on tottunut käyttämään alkoholia unen saamiseen, voi elimistöllä kestää hetki tottua uudenlaiseen iltarutiiniin ilman alkoholia. Tipaton tammikuu onkin oiva tilaisuus huomata, että myös ilman alkoholia nukahtaa, Seppälä kannustaa.
Lue myös: Kipu alkoholin juomisen jälkeen voi olla oire syövästä – tunnista hälyttävät oireet
5. Palautuminen paranee, kun kokeilet tipatonta
Seppälä huomauttaa, että moni stressistä ja kuormituksesta kärsivä saattaa juoda alkoholia rentoutumistarkoituksessa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että alkoholin käytön lisääntyessä palautuminen ei ole ihanteellista ja stressitasot saattavat vain kasvaa.
– Alkoholi ei ole pidemmän päälle toimiva työkalu stressin tai ahdistuksen hallintaan. Tipaton tammikuu on hyvä testi jokaiselle siihen, aiheuttaako ilman alkoholia oleminen vaikeuksia. Lisäksi se on hyvä tapa huomata, kuinka paljon enemmän energiaa ja jaksamista on, kun nukkuminen ja palautuminen ovat kohdillaan.
Lue myös: Entä jos uni ei vain tule? Neurologilta yllättävä neuvo – "Siinä ei ole mitään pelättävää"
Lue myös: Miksi heräät juuri ennen herätyskellon soittoa? Tämä on selitys ilmiön taustalla
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Huonounisesta voi tulla ikävä ja sairas ihminen – pitkäaikaisvaikutukset pelottavia:
8:08
Lähde: Terveystalo