Toimituspäällikön kommentti: MTV:n selvitys paljasti, miten sinisilmäistä tai epätoivoista sijaisen löytäminen on

Mikael Hakaniemi. Tavallinen, suomalainen miehen nimi, jolle ei kuitenkaan löydy yhtään osumaa hakukoneissa tai sosiaalisessa mediassa. Ei ihme, sillä häntä ei ole olemassa. Silti "hän" olisi voinut opettaa lastasi tänään.

MTV Uutiset haki kaikkiin Helsingin peruskouluihin sijaisopettajaksi tekaistulla henkilöllisyydellä. Valehenkilö hyväksyttiin kymmenille sijaislistoille. Näillä listoilla koulut hakivat sijaisia erilaisiin työtehtäviin nopeallakin aikataululla.

"Mikael" olisi voinut tarttua tilaisuuteen ja mennä opettamaan eri puolille Helsinkiä. Torstaihin 5. syyskuuta mennessä 35 koulua lisäsi tekaistun Mikaelin sijaislistalleen ilman soittamista, tapaamista tai esimerkiksi yksittäisiä kysymyksiä laajempaa sähköpostihaastattelua.

Tulos yllätti jutun tekijät, jotka olivat kyllä saaneet vinkin sijaisjärjestelmän epäkohdista. "Helsingissä asuva, alun perin Turusta kotoisin oleva 26-vuotias, kielitaitoinen ja alasta kiinnostunut" mies olisi voinut päästä jopa kolmasosaan helsinkiläiskouluista.

Ajatus siitä, että sijaiseksi päätyvän "Mikaelin" taustoja tai motiiveja työskennellä lasten kanssa – eikä edes hänen oikeaa henkilöllisyyttään – mahdollisesti tarkisteta ennen avaimen ja kirjapinon ojentamista, tuntuu viime aikojen uutisten ja nykyisen maailmantilanteen valossa eriskummalliselta, pelottavalta ja vakavalta epäkohdalta.

Kommentti jatkuu linkkien jälkeen.

Lue myös: 

Poikkeuksellinen tiedonhankinta

Poikkeuksellisten tiedonhankintamenetelmien käytöstä sovitaan aina etukäteen toimituksen johdon kanssa. Näin toimittiin myös tämän jutun kohdalla.

Jutussa päätettiin käyttää poikkeuksellista keinoa, sillä sijaiskäytäntöjen todellisuuden selvittäminen ei olisi onnistunut tavanomaisella tavalla. Perinteisessä, eri osapuolten haastatteluihin perustuvassa tiedonhankinnassa kouluilla ja kaupungilla olisi ollut mahdollisuus kertoa asioista totuutta kaunisteleva versio – tai vaihtoehtoisesti niillä ei olisi ollut oikeaa tietoa sijaisjärjestelmän aukoista.

Hakemalla sijaiseksi toimittajan oikealla nimellä emme olisi päässeet kiinni ytimeen – siihen, voiko sijaiseksi todella päätyä "kuka tahansa". Molempien juttuprojektissa mukana olleiden toimittajien kohdalla haku millä tahansa hakukoneella olisi jo kertonut henkilön taustasta ja osaamisesta. Nykyinen työnantajakin olisi näkynyt jo ensimmäisissä hakutuloksissa.

Mikael Hakaniemestä ei löydy mitään.

Kolme helsinkiläiskouluista halusi tavata tekaistun hakijan ennen sijaislistalle lisäämistä. MTV Uutiset ei mennyt näihin tapaamisiin. Emme myöskään vastanneet puheluihin emmekä jatkaneet keskustelua sellaisten tahojen kanssa, jotka olisivat mahdollisesti halunneet tietää "Mikaelista" selvästi enemmän.

Emme ole väärentäneet työsuorituksiin liittyviä dokumentteja emmekä erehdyttäneet ketään kasvotusten tai puhelimessa. Tekaistulle henkilölle luotiin sähköposti- ja Whatsapp-tili sekä hankittiin puhelinnumero. Whatsapp-profiilissa oli tunnistamaton kuva toisesta jutussa olleesta toimittajasta.

Emme ole kohdanneet juttuprosessin aikana yhtään lasta. Olemme myös poistuneet kaikista sijaisryhmistä, joihin "Mikael" oli lisätty ja ilmoittaneet kouluille asiasta.

Teimme yhden sähköpostihakemuksen, jonka voimaa halusimme testata.

Kipeä tarve sijaisille

Testimme mukaan työpaikka lasten parissa olisi auennut hyvin nopealla aikataululla ja todella moneen kouluun. On siis selvää, että Helsingin kouluissa on huutava pula sijaisista.

Suomessa maksetaan asiantuntijoiden mukaan edelleen korona-ajan eristäytymisen velkaa, sillä pandemian jälkeen monia tauteja sairastetaan tavanomaista enemmän. Suomessa liikkuu tällä hetkellä mykoplasmaa, hinkuyskää ja myös koronatapausten määrä on noussut.

Opettajia kuormittavat myös muut asiat kuin virukset. Kunta-alan henkilöstön sairauspoissaolot lisääntyivät esimerkiksi vuonna 2022 keskimäärin kahdella päivällä edellisvuoteen verrattuna. Sairauspoissaoloja kertyi yhä useammalle työntekijälle kuntien kaikilla ammattialoilla ja ikäryhmissä.

Nuorten pahoinvointi ja monenlainen oireilu, kiristyvä tahti ja säästöpaineet väsyttävät myös opettajia. Opetusalan ammattijärjestö OAJ on viime vuosien aikana raportoinut huolestuttavia tietoja siitä, kuinka moni opettaja on harkinnut jopa alan vaihtoa.

Äkillisissä, runsaissa poissaolotilanteissa sijaiselle ei välttämättä ole mahdollisuutta pitää kunnon työhaastattelua. Kansalaisena ja vanhempana toivon, että aina olisi aikaa pikaiseen taustatarkistukseen, jutteluun ja henkilöllisyyden tarkistamiseen varsinkin silloin, jos hakijalla ei ole esittää näyttöjä tai suosittelijoita.

"Mikael" kuitenkin pääsi kymmenille listoille ilman mitään tarkistuksia.

On mahdollista, että "Mikaelilta" olisi kysytty henkilöllisyyspapereita tai hän olisi saanut perehdytyksen koululla ennen ensimmäistä tuntia. Tällöin henkilökunnan hälytyskellot olisivat saattaneet soida – ehkä viimeistään palkanmaksuun tarvittavaa verokorttia tarkistettaessa.

Toisaalta testimme osoitti, että sijaista pyydettiin saapumaan joihinkin kouluihin vain varttia ennen oppitunnin alkua. Siinä ei kovin paljon ole aikaa haastatteluille koulun hektisessä ilmapiirissä. Sisäänpääsyyn liittyvät ohjeet annettiin "Mikaelin" nähtäville ja myös oppilaita ja luokkatiloja kuvailtiin melko avoimesti ilman minkäänlaista henkilökohtaista yhteydenottoa.

Vaikuttaa jopa siltä, että yksittäisiä opettajansijaisuuksia pystyy tekemään helsinkiläiskouluissa ilman rikosrekisterin toimittamista. On tietenkin mahdollista, että rikosrekisteriä olisi pyydetty myös tekaistulta Mikaelilta, jos työtarjouksiin olisi tartuttu.

Lasten ja opettajien puolella

MTV Uutisten tarkoituksena ei ollut höynäyttää kouluja tai asettaa naurunalaiseksi niiden kamppailua sijaisten saamiseksi. Joka aamu koulut täyttyvät lapsista, jotka tarvitsevat aikuisia vahtimaan ja opettamaan. 

Emme nimeä jutussa kouluja, joiden ryhmiin "Mikael" otettiin mukaan. Kyse on yksittäisten koulujen käytäntöjä laajemmasta ongelmasta.

Sairaudet eivät katso aikaa ja paikkaa, joten koulut tarvitsevat ison määrän sijaisia, joista voi saada nopealla aikataululla käsiparin pitämään joukot koossa ja tiedon polulla.

Herää kuitenkin kysymys: Mistä johtuu, että sijaisia välittävät henkilöstöpalvelut eivät tähän pysty, vaan koulujen on rakennettava omia Whatsapp-ryhmiään sijaisten löytämiseen?

Moni koulu vaikuttaa olevan siis ainakin osittain yksin ongelman – opettajien poissaolojen ja sijaisten löytämisen – kanssa.

Sijaisten etsiminen on pois opetukseen ja koulun toimivuuteen käytettävästä ajasta. Suora yhteys isoon ryhmään on ehkä nopein ja tehokkain tapa tavoittaa mahdolliset sijaiset.

Opettajilla täytyy olla mahdollisuus sairastaa rauhallisin mielin. Opetuksen ei soisi vaarantuvan epäpätevien tai kehnojen sijaisten takia, mutta kaikkein tärkeintä on oppilaiden turvallisuus. Oppilaat eivät saa vaarantua.

Oppilailla täytyy olla mahdollisuus opiskella turvallisen aikuisen kanssa. Vanhemmilla täytyy olla mahdollisuus lähettää lapsensa kouluun rauhallisin mielin. 

Sen tiedämme, että Mikael Hakaniemi ei ole opettamassa lastasi tänään. Mutta kuka on?

Kirjoittaja on MTV Uutisten toimituspäällikkö

Lue myös:

    Uusimmat