Yhdysvaltalaistutkijat määrittelevät Brain-tiedelehdessä uuden aivohäiriön, joka käyttäytyy Alzheimerin taudin tapaan, mutta eri syystä. Löydöstä on luonnehdittu merkittäväksi, ja sen toivotaan auttavan esimerkiksi täsmähoitojen kehittämisessä muistisairauksiin, kertovat muiden muassa BBC sekä CNN.
Uusi Alzheimeria muistuttava aivohäiriö on nimetty LATE:ksi – nimi tulee sanoista limbic-predominant age-related TDP-43 encephalopathy.
LATE muistuttaa yleisimpänä muistisairautena pidettyä Alzheimerin tautia, mutta sairauksien syyt eroavat toisistaan. Siinä missä Alzheimer on yhdistetty beeta-amyloideihin ja tau-proteiineihin, LATE:n syyn uskotaan olevan TDP-43-proteiinin virheellinen kerrostuminen aivoihin.
Jopa miljoonilla väärä Alzheimer-diagnoosi
TDP-43-proteiinien kerrostuminen aivoihin näyttää olevan yleistä iäkkäillä, yli 80-vuotiailla ihmisillä. Tutkijat uskovat, että tässä ikäryhmässä LATE:n vaikutus terveyteen on vähintään yhtä suuri kuin Alzheimerin. Jopa miljoonilla ihmisillä saattaakin olla muistisairauteensa väärä diagnoosi.
Suomessa Alzheimerin tautia sairastaa vähintään 70 000 ihmistä. Alzheimerin yleisyys kasvaa iän myötä: yli 85-vuotiailla sitä esiintyy jo 15–20 prosentilla, kertoo Terveyskirjasto. Alzheimerin taudin riskitekijöinä pidetään esimerkiksi liikalihavuutta, masennusta, tupakointia ja korkeaa verenpainetta.
LATE:n löytänyt yhdysvaltalaisista tutkijoista koostuva tiimi uskoo, että karkeasti laskien 25 prosentilla yli 85-vuotiaista vanhuksista TDP-43-proteiinin kerrostuminen on häiriintynyt siinä määrin, että se vaikuttaa henkilöiden muistiin ja ajattelukykyyn.
LUE MYÖS: 10 tapaa ehkäistä Alzheimerin tautia – asiantuntijoiden vinkit
Löydös lisää ymmärrystä ja voi auttaa hoitojen kehittämisessä
Tällä hetkellä muistisairauksien etenemistä ei pystytä pysäyttämään, mutta lääkkeiden avulla oireiden pahenemista pystytään hillitsemään.
LATE:n löytyminen voi osittain selittää, miksi muistisairauksien hoito ei ole tähän mennessä tuonut toivottuja tuloksia. Tieto uudesta muistisairauden muodosta voi auttaa ymmärtämään muistisairauksien kirjoa paremmin ja tarjoamaan täsmennettyä hoitoa.
LUE MYÖS: Uusi tutkimus mullistamassa Alzheimer-hoidon? Diabeteslääke vähensi merkittävästi muistisairauden oireita
Lähteet: BBC, CNN, Science Daily, Brain, Terveyskirjasto