Tutkijat onnistuivat hahmottamaan muinaisen jättihain todelliset mittasuheet: Tältä sukeltaja olisi näyttänyt megalodonin rinnalla

megalodon
Kuvassa oleva sukeltaja on 1,65 metriä pitkä. Sukeltaja on suunnilleen megalodonin selkäevän kokoinen.Scientific Reports / Oliver E. Demuth
Julkaistu 06.09.2020 18:30
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet kartoittamaan esihistoriallisen megalodon-jättihain mittasuhteet kokonaisvaltaisesti.

Megalodon on monelle tuttu hurja peto Hollywood-elokuvista. Tähän asti pedon pituutta arvioitu ainoastaan lajista löydettyjen fossiloituneiden hampaiden perusteella.

Nyt Swansean ja Bristolin yliopistojen tutkijat ovat ottaneet matematiikan avuksi määritelläkseen, millainen ilmestys megalodon kokonaisuudessaan oli aikoinaan.

Scientific Reports -julkaisussa julkistetusta tutkimuksesta kertoo BBC tiedesivuillaan.

Megalodonit elivät 23-3 miljoonaa vuotta sitten. Niistä ei ole jäänyt jäljelle käytännössä muuta kuin hampaiden fossiileja. Matemattisten laskelmien lisäksi tutkimuksissa verrattiin myös megalodonin edelleen elossa olevia useita lähisukulaisia muinaisen jättilajin olemuksen ja mittasuhteiden määrittämiseksi.

Lue myös: Ikiaikaisen jättihain hammas varastettiin Australiassa – oli piilotettu maastoon, vain paikalliset tiesivät sijainnista

Tulosten mukaan 16-metrisellä megalodonilla oli luultavasti noin 4,65 metriä pitkä pää ja sen selkäevä oli aikuisen ihmisen kokoinen. Sen pyrstö olisi ollut 3,85-metrinen. Vertailun vuoksi: Tämän kokoinen megalodon oli kolme kertaa nykyistä valkohaita pidempi, eli et luultavasti olisi halunnut uida sen vierellä.

Aiemmin megalodonia onkin hahmotettu juuri valkohain perusteella, mutta nyt laskelmiin otettiin peräti viisi nykyistä hailajia kattavamman kokonaiskuvan saamiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Tiede