Laihduttajien ja treenaajien suosimat huijausateriat (eng. cheat meal) ovat tuoreen tutkimuksen mukaan yhteydessä syömishäiriöihin.
Tiukalla dieetillä olevia kannustetaan toisinaan pitämään niin sanottuja huijausaterioita välttääkseen mieliteot ja tankatakseen kunnolla energiaa. Herkuttelun säästely yksittäiseen hetkeen voi kuitenkin kertoa ruokasuhteen vääristymisestä.
Toronton yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että runsaskalorisen huijausaterian syöminen viimeisen vuoden aikana on yhteydessä moniin eri syömishäiriöiden muotoihin.
Naisilla tapa oli yhteydessä seitsemään eri syömishäiriökäyttäytymisen muotoon, miehillä taas ahmimiseen, pakonomaiseen liikuntaan sekä paastoamiseen. Binäärisen jaottelun ulkopuolelle sujahtavien henkilöiden joukossa huijausateriat olivat yhteydessä ylensyöntiin ja ahmimiseen.
Huolestuttavan havainnosta tekee ilmiön yleisyys. Kaikissa kolmessa ryhmässä yli puolet osallistujista kertoi syöneensä huijausaterian vuoden aikana. Yleisintä käytös oli miesten joukossa. Tutkimukseen osallistui yli 2700 kanalaista nuorta ja nuorta aikuista.
Löydökset ilmestyivät lääketieteellisessä Journal of Eating Disorders -lehdessä.
Lue myös: Kärsitkö yleistyvästä syömisongelmasta? Näistä merkeistä tunnistat
Syömishäiriöt ovat yleisiä – mitä on "normaali syöminen"?
Suomessa diagnosoituja syömishäiriöitä on muutamalla prosentilla väestöstä, mutta uusimman tutkimustiedon mukaan syömishäiriöt ovat luultua yleisempiä.
Jopa joka kuudes nainen on kärsinyt syömishäiriöstä, miehistä joka neljäskymmenes. Miesten syömishäiriöitä ei kuitenkaan välttämättä tunnisteta yhtä hyvin kuin naisten erilaisen oirekuvan vuoksi – esimerkiksi ulkonäkökeskeinen lihasten tavoittelu voi muistuttaa syömishäiriötä.
Lue lisää: Tuomo ahdistui ulkonäöstään jo esiteininä ja treenasi itsensä sairauslomalle – muistuttaa miesten vaietusta ongelmasta: "Tabu, joka vaatii rikkomista"
Oma lukunsa ovat sukupuolivähemmistöt, joissa syömishäiriöt ovat Syömishäiriöliiton mukaan yleisempiä kuin sukupuolienemmistöissä.
Syömishäiriöiden tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi lihomisen pelko, pakonomaiset ja joustamattomat ruokaan liittyvät ajatukset ja säännöt sekä sallimaton suhtautuminen lepoon ja palautumiseen.
Terveestä ruokasuhteesta sen sijaan kertoo esimerkiksi kyky syödä kaikenlaisia ruokia syyllistymättä sekä herkutella ilman kompensointia.
Lue myös: Unohda kaloreiden kyttääminen! Kolme vinkkiä, joiden avulla kilot karisevat kuin huomaamatta
Lue myös: Miksi jotkut eivät vain liho? Tutkija kertoo elinikäisen painonhallinnan salaisuuden
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Palasivatko kesää varten laihdutetut kilot takaisin? Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä riskejä jojolaihduttamiseen liittyy.
8:27
Lähteet: Eurek Alert Science News Releases, Journal of Eating Disorders, Syömishäiriöliitto