Laihtuakseen ei tarvitse laskea kaloreita. Amerikkalainen ravitsemusterapeutti jakoi kolme helppoa neuvoa, joita noudattamalla paino alkaa pudota kuin itsestään.
Periaatteessa laihduttaminen on yksinkertaista: syö vähemmän kuin kulutat. Kun ihannepainonsa on saavuttanut, energiansaannin ja -kulutuksen tasapaino auttaa ylläpitämään vaa’an lukemaa.
Käytännössä laihdutus ja painonhallinta on kuitenkin monelle vaikeaa. Kalorit on helpompi syödä kuin polttaa liikkumalla. Lisäksi moni arvioi energiansaantinsa alakanttiin, mikä voi johtaa laihdutusyritysten epäonnistumiseen.
Kaloreiden kyttääminen voi turhauttaa, stressata ja pahimmillaan kannustaa syömishäiriötyyppiseen käyttäytymiseen. Onneksi ylipainoa on mahdollista pudottaa myös ilman päässä pyörivää laskuria.
Amerikkalainen ravitsemusterapeutti antoi kolme vinkkiä, joiden avulla paino putoaa ilman kaloreiden kyttäämistä. Hittivideosta uutisoi Yahoo.com-sivusto.
1. Lisää proteiinia
Suositulla TikTok-tilillään painonhallinta-aiheisia videoita jakava rekisteröity ravitsemusterapeutti Kylie Sakaida kehottaa laihduttajia keskittymään ravintoaineisiin ja syömistapoihin.
Ensimmäiseksi Sakaida suosittelee laihduttajia lisäämään lautaselleen proteiinia, jonka sulattamiseen ruoansulatuselimistössä menee hieman pidempään kuin hiilihydraattien. Proteiini pitääkin yllä kylläisyyttä ja ehkäisee nälän tunnetta.
Hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi kala, kananmuna sekä palkokasvit. Proteiinia ei kuitenkaan kannata lisätä ruokavalioon painonhallintaa edistävien kuitujen kustannuksella vaan huolehtia molempien riittävästä saannista.
– Joten pelkän avokadon sijasta lisää leivän päälle kananmuna lisäproteiiniksi, Sakaida vinkkaa.
Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Lue myös: Onko tämä paras tapa kuoria keitetyt kananmunat? Kokeilimme kokkien varjelemaa salaista kikkaa
2. Älä hotki
Toinen Sakaidan neuvo liittyy syömistapoihin: aterioita ei tulisi hotkia vaan syödä rauhallisesti.
Aivoilla kestää noin 20 minuuttia ennen kuin ne rekisteröivät vatsan olevan täynnä. Rauhallinen syöminen, ateriaan keskittyminen ja huolellinen pureskelu helpottavat kylläisyyden tunteen tunnistamista.
Sen sijaan aterian ahmaisu parissa minuutissa voi johtaa ylensyöntiin ja painonnousuun.
Lue myös: Aamusali vai pidemmät yöunet? Lääkäri kertoo, kumpi kannattaa valita terveyden nimissä
3. Laske värejä, älä kaloreita
Kaloreiden laskemisen sijaan järkevää olisi tarkkailla sitä, mistä kalorit tulevat. Kananmuna-avokadoleipä sisältää enemmän kaloreita kuin suklaapatukka, mutta pitää sisältämiensä proteiinien ja kuitujen ansiosta nälän poissa pidempään ja auttaa näin painonhallinnassa.
Jos ravintoaineiden laskeminen ei kiinnosta kaloreiden kyttäämistä enempää, kannattaa yksinkertaisesti syödä värikkäästi.
Värikäs lautanen on merkki monipuolisesta ja terveellisestä ruoasta. Luonnostaan värikkäät ruoat ovat usein marjoja, hedelmiä ja kasviksia, jotka sisältävät vähän energiaa, mutta paljon ravintoaineita. Värikästä ateriaa on myös hauska katsella ja syödä, mikä voi hillitä hotkimista.
Lue myös: Kaksi flavonoidiryhmää suojaavat muistia – näistä väreistä tunnistat ruokakaupassa
Lue myös: Paljonko uppoaa päivässä? Ruoka, jota suomalaiset syövät edelleen liian vähän: "Vähentää ylipaino-ongelmia"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
0:49
Lähteet: @nutritionbykylie/TikTok, Yahoo Life, Terveyskirjasto, Terveyskylä