Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin

7:08img
KATSO MYÖS: Näin pandemia kolhaisi ihmissuhteita. Aiheesta keskustelemassa Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska.
Julkaistu 01.06.2023 16:30
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Koronasulku on vaikuttanut muistiin samalla tavalla kuin aika vankeudessa, skotlantilaiset tutkijat selvittivät.

PLOS One -alustalla julkaistu tutkimus kertoo, että koronasulut saivat ihmiset kadottamaan ajantajunsa, kertoo New York Post.

Tutkimukseen osallistuneilla ihmisillä oli vaikeuksia muistaa, koska tietyt asiat elämässä olivat tapahtuneet, jos ne olivat tapahtuneet koronasulun aikana. Tutkimustulokset ovat linjassa vankeudessa olleiden ihmisten tuloksiin, yksi tutkimuksen kirjoittajista, psykologian professori Arash Sahraie kertoo. 

Lue myös: "Koronatoimet lapsia kohtaan olivat liian kovia" – koulunkäynnin ongelmat lisänneet lastensuojeluilmoituksia rajusti

Tutkijat uskovat, että elämäntapahtumien "ankkurointi" on elintärkeää aikajanojen tarkalle muistamiselle, eikä "ankkurointi" ollut mahdollista sen jälkeen, kun yhteiskunta suljettiin pandemian vuoksi vuonna 2020.

Mitä enemmän tapahtuneesta kuluu aikaa, sitä vaikeampi ihmisen on muistaa sen tarkkaa ajankohtaa. Lisäksi ihmisten teot ja tunteet voivat vaikuttaa käsitykseen ajankulusta, Sahraie kertoo.

Covid-19:n aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen vaikutti merkittävästi ihmisten aktiivisuuteen ja tunteisiin ja jo aikaisempi tutkimus on osoittanut, että pandemia aiheutti vääristymiä ihmisten aikakäsityksessä.

"Pandemian aikaiset rajoitukset köyhdyttivät ajankuvaamme"

Tutkimus analysoi 277 osallistujan vastauksia kyselyyn, jossa pyydettiin yhdistämään suuret uutistapahtumat aikaväliltä 2016–2022 niiden tapahtuma-aikaan.

Kysymykset koskivat esimerkiksi Prinssi Harryn ja Meghan Marklen tekemiä kohupaljastuksia Oprahin haastattelussa tai George Floydin kuolemaa.

Lisäksi osallistujat vastasivat kyselyyn, jolla kartoitettiin heidän psyykkistä hyvinvointiaan.

Vaikka kaukaisiin muistoihin liittyi enemmän virheitä, havaitsivat tutkijat, että ihmisten kyky muistaa vuoden 2021 tapahtumia oli puutteellista. Jotkut vastaajat jopa yhdistivät vuoden 2021 tapahtumia kolme tai neljä vuotta aiemmaksi.

7097321

Kyvyttömyys muistaa tarkasti tapahtumien aikajanaa korreloi masennuksen ja ahdistuksen kanssa.

Tutkijoiden mukaan kyvyttömyys muistaa tarkasti tapahtumien aikajanaa korreloi masennuksen, ahdistuksen sekä stressaavien fyysisten ja henkisten vaatimusten kanssa.

Odotetusti osallistujien kyky muistaa asioita, jotka tapahtuivat kaukaisemmassa historiassa, olivat heikompia, mutta heidän käsityksensä vuoden 2021 tapahtumista olivat aivan yhtä epätarkkoja, sanoo Sahraie.

Havainto on kiinnostava, sillä kyselytutkimus toteutettiin vain vuosi vuoden 2021 koronasulkujen jälkeen.

Lue myös: Jos nämä kaksi asiaa eivät luonnistu enää samaan aikaan, voi aivoterveys olla heikentynyt

Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet Covid-19-tartunnan aivojen kutistumiseen, muistin menetykseen ja kasvosokeuteen, mutta Sahraien tiimi halusi selvittää, miten koronasulut vaikuttivat ihmisten ajantajuun.

Pandemian aikaiset rajoitukset köyhdyttivät ajankuvaamme ja vaikutti käsitykseemme tapahtumien aikajanoista. Muistamme, että tiettyjä asioita tapahtui, mutta emme osaa kertoa, milloin ne tapahtuivat, hän sanoo.

Lue vielä: Tutkimus paljastaa kuusi elämäntapaa, jotka voivat hidastaa muistin heikkenemistä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: New York Post, PLOS One

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset