Parisuhteessa elävien miesten ennuste on parempi, jos he sairastuvat eturauhassyöpään, mutta he näyttäisivät myös sairastuvan muita epätodennäköisemmin. Tuoreen tutkimuksen perusteella sairastumisriski on suurempi miehillä, jotka ovat leskeytyneet tai elävät yksin.
Tutkimuksessa yhdistettiin 12 tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat lähes 15 000 eturauhassyöpäpotilaan ja 12 000 terveen verrokin tiedoista.
Kun vertailukohtana käytettiin parisuhteessa eläviä miehiä, leskimiesten sairastumisriski oli noin 20 prosenttia suurempi, tulokset osoittivat. Etenkin eturauhasen ulkopuolelle levinneet syövät olivat heillä yleisempiä. Myös yksinelävien sairastumisriski oli suurentunut ja koski varsinkin vakavia syöpätapauksia.
Lue myös: Eturauhassyöpään sairastuneet Keijo ja Pentti puhuvat aiheesta, josta liian moni mies vaikenee – terveydestään: "Kysyin, milloin mä kuolen"
Parisuhde voi vaikuttaa elintapoihin
Analyysissa huomioitiin monia eturauhassyövän riskitekijöitä, mutta on silti mahdollista, että parisuhteen lisäksi muutkin seikat ovat vaikuttaneet tuloksiin. Tämän vuoksi havaintoja on hyvä tulkita varoen.
Aiemmissa tutkimuksissa parisuhteen on kuitenkin huomattu vaikuttavan muun muassa elintapoihin ja lääkäriin hakeutumiseen, joten tulokset ovat uskottavia.
Eturauhassyöpä on suomalaismiesten yleisin syöpä ja toiseksi yleisin syöpäkuoleman aiheuttaja. Uusia tapauksia todetaan runsaat 5 000 vuosittain.
Tutkimus julkaistiin European Journal of Epidemiology -lehdessä.
Lue myös: Naisystävä patisti "loistokuntoista" miestä käymään lääkärissä – oudoille oireille löytyi musertava syy
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
3:00
Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.