Kansankielistä sanontaa mukaillen joskus voi suututtaa niin paljon, ettei veri kierrä. Nyt tuore amerikkalaistutkimus kertoo, että vihan tunne voi vaikuttaa haitallisesti verisuoniterveyteen.
Journal of the American Heart Association -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että vihan tunne voi vaikuttaa haitallisesti verisuoniterveyteen. Havainnosta uutisoi CNN.
Vihastuminen – jopa vain muutaman minuutin ajan – voi muuttaa verisuonten toimintaa lisäten mahdollisesti sydänkohtauksen ja aivohalvauksen todennäköisyyttä.
Lue myös: Ahdistuneisuus alkoholin juomisen jälkeen ei ole pelkkää "morkkista" – tämä aivoissasi tapahtuu
"Tunneryhmien" testaus
Tutkimukseen osallistui 280 vapaaehtoista, jotka sattumanvaraisesti jaettiin muistelemaan kahdeksan minuutin ajan yhtä kolmesta kokemuksesta, jotka olivat aiheuttaneet heille vihaa, surua tai ahdistusta. Yksi joukko oli neutraali kontrolliryhmä.
New Scientist -sivuston mukaan osallistujat olivat hyvässä kunnossa olevia nuoria aikuisia.
Osallistujille tehtiin erilaisia verisuoniterveyteen liittyviä mittauksia useita kertoja ennen tehtävää ja sen aikana.
Tähän kuului verinäytteiden ottaminen, verenpaineen tarkastelu sekä verisuonten laajentumiskyvyn mittaaminen menetelmällä, jossa verenkiertoa käsivarteen rajoitetaan ja annetaan sitten palautua.
Tällaista laajentumiskykyä pidetään verisuonten terveyden mittarina, kertoo New Scientist. Alhaisempi laajentumiskyky on yhdistetty suurempaan todennäköisyyteen saada sydänkohtaus.
Alla olevalla videolla kerrotaan, miten sepelvaltimotauti oireilee. Juttu jatkuu videon alla.
1:46
Vihan tunteen muistelu vaikutti verenkiertoon
Tutkimuksessa tehtiin eräs havainto: niillä, joita pyydettiin miettimään sellaista äskettäin sattunutta kokemusta, joka sai heidät suuttumaan, verisuonten laajentumiskyky oli alhaisempi noin 40 minuutin ajan.
Tämä viittaa siihen, että voimakkaat tunteet voivat vaikuttaa sydämeen niillä, joiden terveydentila on jo ennestään huono, sanoo tutkimusta johtanut professori Daichi Shimbo Kolumbian yliopiston kardiologian laitokselta New Yorkista.
– On mahdollista, että [näitä vaikutuksia] esiintyy rutiininomaisesti koko päivän tai viikon ajan, ja niillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia, tutkijat kirjoittavat.
– Toistuvat negatiivisen tunteen episodit voivat vaikuttaa sydän- ja verisuonifysiologiaan ajan mittaan aiheuttaen peruuttamattomia vaurioita.
Reaktiota ei ilmennyt muilla tutkittavilla tunneryhmillä eikä kontrolliryhmällä. Muissa mittauksissa ei ilmennyt eroja minkään ryhmän välillä.
Tutkija: Havainto tukee aiempaa näyttöä
University College London -korkeakoulusta asiantuntija Andrew Steptoe kertoo New Scientist -sivustolle, että vihan vaikutukset verisuonten toimintaan sopivat yhteen havaintojen kanssa siitä, että voimakkaat tunteet näyttäisivät toisinaan laukaisevan sydänkohtauksia.
Hänen mukaansa ihmisten ei kuitenkaan ole välttämättä helppoa lopettaa suuttumistaan.
– Jos ihmisillä on vakavia ongelmia, on olemassa vihanhallintaongelmia, mutta joidenkin tunteiden kohdalla on melko vaikeaa muuttaa niitä kovin paljon.
Älä silti välttele vihan tunnetta
Tutkimuksesta ei kannata vetää sellaista johtopäätöstä, että vihan tunnetta pitäisi karttaa.
Kardiologian apulaisprofessori Joe Ebinger amerikkalaisesta Cedars-Sinai Medical Center -opetussairaalasta kertoo, että viha on tunne eikä sitä voi tai edes pidä yrittää välttää.
Aiemmin CNN:n haastattelussa psykologian apulaisprofessori Brett Ford Toronto Scarborough'n yliopistosta on kertonut, että paras lähestymistapa on oppia käsittelemään vihan tunteita niin, ettei niiden anna paisua isommiksi.
– Kysy itseltäsi pari kysymystä: Mikä voisi haitata energiaasi ja ajatuksiasi? Miten suojaat itseäsi itseltäsi? Mitä sellaisia asioita tarvitse, joita et saa tyydytettyä? ohjeistaa Deborah Ashway, joka työskentelee mielenterveysneuvojana Pohjois-Carolinassa.
Ashway ei ollut mukana tutkimuksen teossa.
Lue myös: HUS: Kudosten kuolioon johtava hengenvaarallinen sairaus ei aina johdukaan "lihansyöjäbakteerista" – tutkimus paljasti geenivirheen
Mekanismia tärkeä ymmärtää
– Tämä uusin tutkimus siitä, miten viha vaikuttaa kehoon, saattaa auttaa rohkaisemaan paljon vihaa kokevia ihmisiä hakeutumaan käyttäytymisterapiaan, professori Shimbo kommentoi tutkimuksensa tuloksia.
Shimbo arvelee, että voi olla olemassa keinoja hoitaa vihan haitallisia vaikutuksia verisuonille. Näitä ovat esimerkiksi liikunta tai lääkitys.
– Mekanismin ymmärtäminen on ensimmäinen askel siihen, että voimme auttaa sen hoidossa, Ebinger sanoi.
– Tässä ei ole kyse vihan kieltämisestä. Me kaikki tulemme kokemaan vihaa, mutta kyse on siitä, että löydämme keinoja, joilla voimme sekä hallita sitä että minimoida sitä.
Katso myös video: Alla olevalla videolla kerrotaan verisuonitukosten riskitekijöistä
6:27
Lue myös: Kannattaako biologista ikää mittauttaa? Helppo teko antaisi "vähintään yhtä hyvää ja luotettavaa tietoa" kuin kallis testi
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: CNN, New Scientist