Uuden kiinalaistutkimuksen mukaan pätkäpaasto voi saada tyypin 2 diabeteksen remissioon.
Syömisen rajoittaminen tiettyyn aikaikkunaan voi auttaa tyypin 2 diabeetikkoja saamaan taudin remissioon, selviää lääketieteellisessä The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Sen mukaan pätkäpaasto paransi diabeetikkojen verensokeritasoja jo kolmessa kuukaudessa. Lähes kaikki 36 potilaasta pystyivät dieetin jälkeen vähentämään diabeteslääkitystään. Yli puolet osallistujista sai taudin remissioon ja pääsi eroon lääkityksestä ainakin vuoden ajaksi.
Pätkäpaaston havaittiin olevan hyödyksi, vaikka diabetesta olisi sairastanut pidempään, yli kuusi vuotta. Verensokerin laskemisen lisäksi syömisen rajoittaminen edisti osallistujien laihtumista sekä paransi elämänlaatua.
Myös aiemmissa tutkimuksissa pätkäpaaston on todettu auttavan laihtumaan. Merkittävä osa tyypin 2 diabetesta sairastavista on ylipainoisia, ja liikakilojen pudottaminen on tärkeä osa taudin elintapahoitoa.
Pätkäpaastosta saattaa olla hyötyä myös rasvanpoltossa. Etenkin vyötärön ympärille kertynyt rasva aiheuttaa aineenvaihdunnan häiriöitä ja tyypin 2 diabetesta.
Lue myös: Korkea verensokeri voi näkyä käsissäsi – varoitusmerkki uhkaavasta diabeteksesta
Paastoaminen voi auttaa diabetekseen
Nyt julkaistut löydökset perustuvat pieneen otantaan, mutta syömisten ajallisen rajoittamisen suotuisista vaikutuksista diabetekseen on raportoitu aiemminkin.
Esimerkiksi elokuussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan syöminen aamukahdeksan ja iltakuuden välillä auttaa tyypin 2 diabetesta sairastavia alentamaan verensokeria ja laihtumaan.
On esitetty, että pätkäpaasto voi parantaa elimistön insuliiniherkkyyttä ilman laihtumistakin. Insuliini on haiman tuottama verensokeria laskeva hormoni. Kun insuliinin vaikutus kudoksissa heikentyy, syntyy insuliiniresistenssi, joka on keskeinen tekijä tyypin 2 diabeteksen synnyssä.
Erilaiset pätkäpaastot
Pätkäpaaston voi toteuttaa usealla eri tavalla. Suosittuja malleja ovat esimerkiksi:
5:2-dieetti – kahtena päivänä viikossa syödään 500–600 kaloria, viitenä päivänä normaalisti
ja
16:8-dieetti – syömiset rajoitetaan 8 tuntiin päivässä, 16 tuntia ollaan ilman ruokaa.
Syömisten rajoittaminen tiettyyn aikaikkunaan voi mahdollisesti auttaa elimistöä puhdistumaan solutasolla. Elimistö tarvitsee taukoja syömisestä, jotta solut ehtivät elpyä jatkuvasta ruoan prosessoimisesta ja insuliinipiikeistä.
Jatkuva napostelu vaikeuttaa painon ja verensokerin tasojen hallintaa. Tyypin 2 diabeteksessa ei kannusteta syömään säännöllisesti välipaloja, vaan nappaamaan pikkupurtavaa vain silloin, kun ateriavälit venähtävät pitkiksi. Terveyskirjaston mukaan välipalat voivat olla tarpeen treenin yhteydessä, jos diabeetikko käyttää pitkävaikutteisia diabeteslääkkeitä tai insuliinihoitoa.
Lue myös: Haastava tilanne apteekeissa: Laihdutushuuma uhkaa jättää diabeetikot ilman lääkettään
Pätkäpaaston riskit diabeetikolle
Ennen pätkäpaaston aloittamista diabeetikon on tärkeä keskustella dieetistä lääkärin kanssa, sillä syömisten rajoittamiseen liittyy myös riskejä – etenkin jos hoitopalettiin kuuluu lääkkeitä.
– Verensokeria laskevien lääkkeiden käyttäminen yhdessä pätkäpaastoamisen kanssa voi johtaa jopa kuolettavaan hypoglykemiaan, Time-lehden haastattelema, paastoamista ja sydänsairauksia tutkiva amerikkalaisepidemiologi Benjamin Horne varoittaa.
Pätkäpaastoa yrittävien diabeetikkojen ja heidän läheistensä onkin syytä tunnistaa hypoglykemian eli alhaisen verensokerin ensioireet: vapina, hermostuneisuus, sydämentykytykset, hikoilu ja heikotus.
Mikäli verensokeria ei lähde heti korjaamaan syömällä nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja, kuten sokeria tai tärkkelystä, uhkaavat diabeetikkoa seuraavaksi hermosto-oireet, kuten uupumus, huimaus ja näön hämärtyminen. Hyvin matala verensokeri voi johtaa kouristuksiin, tajuttomuuteen ja jopa kuolemaan.
Toinen pätkäpaastoamisen riski liittyy nesteytykseen. Etenkin monisairaiden diabeetikkojen, joilla on lisäksi esimerkiksi sydän- tai munuaissairaus, vanhusten sekä hauraiden ihmisten ei todennäköisesti kannata kokeilla syömättömyyttä.
Jokaisen pätkäpaastolle ryhtyvän on lisäksi tärkeää huolehtia ruoan ravinteikkuudesta, jotta siitä saa elimistön tarvitsemat ravintoaineet.
Lue myös: Estääkö "terveellinen" aamiainen painoa putoamasta? Ravitsemusasiantuntijat nimeävät pahimmat lisukkeet puuroon
Lue myös: Pudotatko painoa, vaikka et ole lihava? Tämä siitä uhkaa seurata – kaksi erityisen haitallista laihdutustapaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Kiivit sisältävät vähän energiaa ja paljon ravintoaineita – katso alla olevalta videolta helppo kikka niiden kuorimiseen.
0:26
Lähteet: Science Daily, JCEM, Healthline, Time, Terveyskirjasto