Yhdestä työntekijän liukastumisesta voi koitua työnantajalle jopa kymmenien tuhansien eurojen kulut.
Vuosittain Suomessa tapahtuu noin 20 000–25 000 työmatkatapaturmaa.
– Työmatkat ovat usein työpäivän vaarallisinta aikaa, ja työmatkatapaturmat monesti työpaikalla sattuneita vahinkoja vakavampia, kertoo LähiTapiolan lääketieteellinen johtaja Ari Kaukiainen tiedotteessa.
Kaukiainen kertoo, että selvä enemmistö vammoista johtuu erilaisista liukastumista tai kompastumisista. Myös lievempiä nyrjähdyksiä ja venähdyksiä tapahtuu syksyn ja talven aikana määrällisesti huomattavan paljon vakavampien vammojen osuuden myös kasvaessa.
Pitkiin työkyvyttömyyksiin johtaneissa tapaturmissa vahingoittuvat yleensä jalat, olkapää tai ranne.
Yhdestä liukastumisesta voi koitua työnantajalle tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen kulut.
– Vain pieni osa vahingoista edellyttää leikkaushoitoa, mutta usein näihin liittyvät suurimmat hoitokulut ja pisimmät työkyvyttömyysajat, ja joskus tarvitaan myös ammatillisen kuntoutuksen toimia, Kaukiainen toteaa.
Lue myös: Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
Liukastumisvahinkojen määrä kasvanut
LähiTapiolan tilastot paljastavat, että liukastumisvahingot ovat kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtiön mukaan vuosi 2023 oli työmatkatapaturmien suhteen erityisen synkkä, kun sateet, liukkaus ja lumiset olosuhteet piinasivat Suomea. Työtapaturmavakuutusasiakkaille kirjattiin ennätyksellisen paljon työmatkatapaturmia.
– Vahinkojen määrä kielii paitsi viime talven poikkeuksellisista säistä myös siitä, ettei kurjilla keleillä ehkä olla varattu riittävästi aikaa työmatkoihin, LähiTapiolan henkilöriskienhallinnan johtava asiantuntija Eeva Koskela arvioi tiedotteessa.
– Valitettavasti Tapaturmavakuutuskeskus ennakoi myös vuoden 2024 vahinkoihin kahdeksan prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Asiaan kannattaakin kiinnittää työpaikoilla huomiota.
Tapaturmavakuutuskeskus ennustaa, että tänä vuonna palkansaajille sattuu 114 000 työtapaturmaa, joista 24 000 työmatkatapaturmia.
Säätilalla on suora vaikutus työmatkatapaturmien sattumismäärään.
– Eniten työmatkatapaturmia sattuu silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on nollan asteen tietämillä, muistuttaa tiedotteessa TVK:n tietokanta-analyytikko Janne Sysi-Aho.
Lue myös: Saako kauppaan mennä nastakengät jalassa? Näin kaupat vastasivat
Millaiset liukuesteet kenkiin? Näin pysyt pystyssä liukkailla: "Tärkeää on, että..."
Katso myös: Näin kaadut oikein
7:54
Lähteet: LähiTapiola, Tapaturmavakuutuskeskus