UFC-vapaaottelulegenda Mark Coleman taistelee hengestään sankarillisen tekonsa jälkeen.
UFC-historian ensimmäisen raskaan sarjan mestari Mark Coleman, 59, oli vanhempiensa ja koiransa Hammerin kanssa Yhdysvaltain Fremontissa talossa, joka paloi tiistaiaamuna. Coleman oli NBC Newsin mukaan herännyt Hammerin haukuntaan.
Coleman toimi talon palaessa sankarillisesti, mutta surultakaan ei vältytty.
– Hän onnistui kantamaan molemmat vanhempansa ulos talosta, mutta yrityksistään huolimatta hän ei pystynyt pelastamaan Hammeria, Colemanin tytär Morgan Coleman kertoi Instagramissa.
Mark Coleman oli itse tuupertunut maahan. Hän on sairaalassa, jossa hänet vaivutettu koomaan, ja hän taistelee tyttärensä mukaan hengestään. UFC-legenda oli hengittänyt sankkaa savua.
– Isämme on aina ollut sankarimme ja merkitsee meille kaikkea. Hän on ja tulee aina olemaan taistelija. Vahvin ja rohkein mies, jonka tiedän. Olkaa hyvät ja jatkakaa rukoilemista hänen ja perheemme puolesta tänä äärimmäisen vaikeana aikana, Morgan Coleman kirjoitti.
Isää koskevan huolen lisäksi Morgania painaa suru menetetystä rakkaasta koirasta.
– Tulemme kaipaamaan ihanaa Hammeriamme niin syvästi.
Mark Coleman voitti UFC:n historian ensimmäisen raskaan sarjan mestaruuden vuonna 1997. Hänet nimitettiin UFC:n kunniagalleriaan Hall of Fameen vuonna 2008.
UFC-pioneeri oli myös vapaa- ja showpainija. Vapaapainissa Coleman voitti 100-kiloisten sarjan MM-hopeaa vuonna 1991.
Uusimmat
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Tilanne ei näytä hyvältä" – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
Lataa lisää