Uskokaa tai älkää, sisäpiirin tiedotkaan Trumpin kallistumisesta fasismiin eivät vaikuta Trumpia äänestävien mielipiteeseen hänestä, kirjoittaa MTV Uutisten Yhdysvalloissa vaaleja seuraava toimittaja Sanna Voltti.
Donald Trumpin presidenttikauden yksi entisistä Valkoisen talon kansliapäälliköistä John Kelly sanoi New York Timesin haastattelussa, että Trump täyttää fasistin tunnusmerkit ja kehui presidenttikautensa aikana Hitleriä useaan otteeseen.
Kelly sanoi myös, että Trump on äärioikeistolainen, autoritäärinen ja ihailee diktaattoreita.
Tarkalleen ottaen Trump oli Kellyn mukaan Valkoisessa talossa toistanut useaan otteeseen Hitlerin "tehneen hyviä asioita". Kelly oli kertomansa mukaan yrittänyt selittää Trumpille, ettei mitään Hitlerin tekemisiä voida pitää hyvänä.
Kun Kellyn kommenteista jo kohistiin julkisuudessa, Trump itse puhui kannattajilleen ja kehui Venäjän presidentti Vladimir Putinia.
– Hän on hyvin älykäs, Trump sanoi Putinista.
Lue myös: Kamala Harris uskoo Donald Trumpin olevan fasisti
Trumpin kannattajat eivät välitä eivätkä usko
Demokraattien ehdokas Kamala Harris tarttui keskiviikkona Kellyn kommentteihin. Harrisin mukaan Trump on nyt vielä epävakaampi kuin presidenttinä neljä vuotta sitten, ja että jos Trump nyt valitaan uudelleen, hänellä ei olisi John Kellyn kaltaisia järjen ääniä enää lähellään, vaan pelkästään lakeijoita.
Mutta voivatko näin vahvat syytökset vielä vaikuttaa Trumpin suosioon vajaa kaksi viikkoa ennen vaaleja?
Eivät voi.
Kommentit voivat vaikuttaa pieneen kouralliseen ihmisiä, jotka vielä pohtivat, äänestävätkö Trumpia vai Harrisia vai äänestävätkö ollenkaan. Vaalien lopputulokseen fasistipuheilla ei ole merkitystä.
Trumpin taakse jo kerääntyneet kannattajat äänestävät häntä joka tapauksessa. Syyt eivät ole yksiselitteisiä mutta suurin lienee se, etteivät he usko mitään negatiivista, mitä Trumpista sanotaan.
Trumpin kannattajien leirissä on jo noussut vastareaktio. Kellyn fasistikommentteja pidetään vain juonena saada Trump näyttämään huonolta juuri ennen vaaleja. Media puolestaan olisivat mukaan juonessa mukana rummuttamalla Kellyn kommentteja joka välineessä.
Tässäkin tilanteessa kannattaa muistaa, mitä Trump itse totesi edellisen kampanjansa aikana vuonna 2016a: vaikka hän ampuisi ihmisen New Yorkissa kadulla, kannattajat äänestäisivät häntä silti.
Trump: "Valhe"
Trump itse tietenkin riensi haukkumaan Kellyn ja kutsui häntä "valehtelijaksi ja alhaiseksi ihmiseksi". Trump sanoi myös Harrisin kampanjan olevan epätoivoinen, koska he vielä näin lähellä vaaleja keksivät valheita mustamaalatakseen Trumpia.
Trumpin kampanjan tiedottaja Steven Cheung sanoi, että Kelly on Trumpin puheita vääristelevillä kommenteillaan pilannut oman maineensa.
Kamala Harris osallistui uutiskanava CNN:n kampanjatilaisuuteen keskiviikkoiltana Yhdysvaltojen aikaa ja otti Kellyn kommentit tilaisuuden pääteemaksi.
CNN:n juontaja ja keskustelua moderoinut Anderson Cooper kysyi Harrisilta heti alkuun, onko Trump hänen mielestään fasisti? Harris vastasi tähän ensimmäistä kertaa suoraan kyllä.
Tilaisuuden aikana Harris vastaili ehdokastaan yhä miettivien äänestäjien kysymyksiin esimerkiksi taloudesta, maahanmuutosta, abortista sekä maan kahtiajaosta. Harris kuitenkin nosti toistuvasti esiin Kellyn kommentteja yrittäessään vakuuttaa kuuntelijat Donald Trumpin vaarallisuudesta.
Harrisilta kysyttiin myös Israelin ja Gazan välisestä sodasta sekä Yhdysvalloissa nousseesta antisemitismistä. Tähän Harrisin oli helppo liittää Trumpin väitetyt myönteiset puheet Hitleristä.
Lue myös: Kamala Harris: On äärimmäisen vaarallista, että Trump vetoaa Hitleriin – "Hän haluaa rajatonta valtaa"
Kelly ei ole ainoa
Kellyn kommentteja voi pitää jopa hieman yllättäviäkin, koska Kelly, neljän tähden kenraali, oli aikoinaan yksi Trumpin läheisimmistä neuvonantajista Valkoisessa talossa. Eläköitynyt merijalkaväen kenraali toi aluksi Trumpin hallintoon kurinalaisuutta ja järjestelmällisyyttä, ja sotilastausta sai monet uskomaan, että hän tukee Trumpin johtamistyyliä.
Yllättävyyttä lisää, että entinen sotilas Kelly puuttuu vaaleihin kritisoimalla Trumpia näin suoraan. Kelly puhui Trumpia vastaan harvoin julkisesti virassa ollessaan, ja myös jälkeenpäin kritiikki on ollut maltillista.
Silti, Kelly ei ole antanut tukeaan Harrisillekaan.
New York Timesin mukaan Kelly syynä tuoda Trumpin fasismikommentit julkisuuteen olivat tämän tuoreet puheet "sisäisestä vihollisesta, joka voidaan taltuttaa armeijan voimin tarvittaessa". Tällä Trump tarkoitti vastapuoltaan, demokraatteja.
Suora fasistiksi tuomitseminen lisää Kellyn lausunnon painoarvoa, koska Kelly vaikuttaa pitävän Trumpia nyt eksistentiaalisena uhkana demokratialle.
Kellyn ulostulolla ei kuitenkaan vaikuta ole merkitystä. Tällä hetkellä Trump on hyvin niukasti Harrisin niskan päällä, kun katsotaan kannatuslukuja vaa’ankieliosavaltioissa.
Trumpia ovat aiemmin arvostelleet kovasanaisesti hänen entinen puolustusministerinsä Mark Esper, varapresidenttinsä Mike Pence ja kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa John Bolton. Kelly päätyy nyt vain tämän listan jatkoksi.