Mercedes-Benz Airport – tähtikeulojen uusi lippulaivaliike

Julkaistu 06.04.2016 18:04
Toimittajan kuva

Mikko Autio

mikko.autio@teknavi.fi

@mikkoau

Mercedes-Benzin maahantuojana pitkään toiminut Veho avasi maaliskuussa Vantaan Koivuhakaan Tuusulanväylän varrelle uuden historiansa isoimman autoliikkeen. Katolla komeileva tähti tekee kaikille selväksi, mistä merkistä on kyse. Päätös Mercedes-Benzin uuden lippulaivaliikkeen rakentamisesta Vehossa tehtiin keväällä 2014, ja avajaisia vietettiin päivälleen kahta vuotta myöhemmin 17.3.2016.

Uuteen lippulaivaliikkeeseen otettiin mallia Saksan Nürnbergissä sijaitsevasta liikkeestä. Kokonaisuudessaan pinta-alaa 11 200 neliömetriä, joka jakautuu kolmeen kerrokseen. Katutasosta löytyvät muun muassa uusien autojen tilat, kahvila sekä korjaamo. Alakerrassa pääsee tutustumaan vaihtoautovalikoimaan, ja yläkerrasta puolestaan löytyy sekä henkilökuntaa että asiakkaita palveleva lounasravintola. Mercedes-Benz Airport -liikkeen yhteydestä löytyy myös erillinen Taksi Center, josta löytyy omat tilat ammattiautoilijoiden myynti- ja huoltotoiminnalle sekä kuljettajien odotustila.

– Nyt parhailla tuotteilla on paras rakennus ainakin Suomessa ja ehkä jopa Pohjoismaissa, kiteyttää Vehon henkilöautotoimintojen johtaja Petri Aarnio.

Tulevana viikonloppuna 8.-10.4. myös Mercedes-Benz Airportissa on esittelyssä täysin uusi E-sarja, joka on Mercedeksen tärkein uutuus kuluvalle vuodelle.

Galleria

Kuvat: Mikko Autio

Tuoreimmat aiheesta

Mercedes-Benz