Uutissuomalainen: Saarikko haluaa pääministeri Marinin koronajohtajaksi Kiurun tilalle

3:05img
MTV Uutisten tietojen mukaan koronaministeriryhmä päättää ravintoloiden täyssulusta loppuviikosta. Videolla MTV Uutisten politiikan toimittaja Antonia Berg kertoo, mistä asiassa on kyse.
Julkaistu 11.01.2022 19:20

MTV UUTISET - STT

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) haluaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) takaisin hallituksen koronajohtajan paikalle, kertoi tiistaina Uutissuomalainen.

Viime viikkoina johtajuuden hallituksen koronatoimista on ottanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Hän johtaa koronaministerityöryhmää, jossa Saarikko ja pääministeri Marin ovat rivijäseninä.

Saarikon mukaan koronatilanne on yhteiskunnan ongelmista isoin ja monimutkaisin. Siksi hänestä olisi parempi, että pääministeri johtaisi ryhmää.

Saarikon mukaan hallituksen ja viranomaisten viestintä ei ole mennyt putkeen viime viikkoina. Esimerkiksi viime viikon keskustelu siitä, onko joululoman jälkeen turvallista mennä kouluihin vai ei, oli Saarikon mielestä "yhteinen epäonnistuminen".

– Ihmiset eivät tarvitse nyt pelottelua. Poliitikkojen tehtävänä on toimia ja luoda toivoa, Saarikko sanoo Uutissuomalaiselle.

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti lukukauden aloittamista etäkoululla ja perusteli asiaa muun muassa terveysturvallisuudella. Asia jakoi hallitusta. Muun muassa Saarikko ja opetusministeri Li Andersson (vas.) ilmoittivat vastustavansa asiaa. Myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei kannattanut etäkouluun siirtymistä.

Lue myös: Marin HS:lle: Etäkoulun kanssa sooloilleella Krista Kiurulla pääministerin luottamus

Marin: Pääministerin kalenterissa monenlaisia asioita

Pääministeri Marin kertoi tiistaina Ilta-Sanomien aluevaalitentissä, että koronan johtaminen on haluttu keskittää, koska pääministerillä on muita vastuita esimerkiksi Ukrainan tilanteen vuoksi.

– Pääministerin kalenterissa on monenlaisia asioita, hän sanoi.

Marin sanoi myöntävänsä, että etäkouluun liittyvässä tiedottamisessa epäonnistuttiin. Marin myös totesi tentissä, että on selvää, että STM:n ja THL:n on keskusteltava ja löydettävä yhteisiä näkemyksiä. Hänen mukaansa on kuitenkin myös hyväksyttävä, että ministeriöiden ja viranomaisten näkemykset voivat erota toisistaan.

Lue myös: MTV Uutisten tiedot: Koronaministeriryhmä päättää ravintoloiden täyssulusta loppuviikosta – ryhmän ensimmäinen kokous oli jäätävä

Kiuru jäämässä pois joka tapauksessa

Ministeri Kiurun on joka tapauksessa määrä jäädä pian vanhempainvapaalle, sillä hän odottaa lasta. Hän on aiemmin kertonut olevansa poissa ministerin tehtävistä syksyyn asti. Vielä ei ole tiedossa, kuka astuu tuuraamaan Kiurua ministerin tehtävissä. Hän itse totesi Me Naisille joulukuussa, että SDP:n riveistä löytynee sopiva tuuraaja.

Lue myös: Pääministeri Marin Ylelle etäkoulukeskustelusta: Aiheutettiin tarpeetonta huolta koulukentälle

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset