Uutuuskirja: Ari Vatasen menehtyneen Kim-pojan syytökset järkyttivät perhettä – rallilegenda myöntää: "Vien hapen tilasta"

Sokkitappion kokenut Sébastien Ogier lähetti surunvalittelut Ari Vataselle 1:16
Rallimestari Sebastien Ogier esitti Vatasen perheelle surunvalittelut entisen managerinsa Kim Vatasen kuoleman johdosta toukokuussa 2024.

Rallilegenda Ari Vatanen kertoo tuoreessa elämäkerrassaan vaikeasta suhteestaan toukokuussa edesmenneeseen Kim-poikansa. Perheen sisäiset välit korjaantuivat ennen Kim Vatasen kuolemaa.

Pääkuvan video: Rallimestari Sebastien Ogier esitti Vatasen perheelle surunvalittelut entisen managerinsa Kim Vatasen kuoleman johdosta toukokuussa 2024.

Ari Vatasen monipuolisen elämän vaiheita käydään läpi Helena Liikanen-Rengerin tuoreessa kirjassa Tuulitukka, villimieli – Ari Vatasen elämä (Siltala 2024).

51-vuotiaana nopeasti levinneeseen syöpään menehtynyt Kim Vatanen jäi lento-onnettomuuden seurauksena isättömäksi jo ennen syntymäänsä. Hänen äitinsä Rita avioitui Ari Vatasen kanssa, joka kasvatti pienen Kim-pojan omanaan.

Perheeseen syntyivät myös tyttäret Ria ja Tua sekä poika Max. Vatanen kertoo tuoreessa elämäkerrassaan perheen vaiheista, joista varsinkin Englantiin muuttaminen 1980-luvulla oli kova pala tuolloin 10-vuotiaalle Kimille.

Sisäoppilaitokseen sijoitettu Kim purki lapsuuden kokemuksiaan vuonna 2005 julkaistussa kirjassaan Helvetinsaari – Seitsemän vuotta sisäoppilaitoksessa, jossa esitetyt väitteet tulivat muulle perheelle järkytyksenä.

– Kyllähän me tiesimme, miten Kimi inhosi Englannissa oloa. Ja vaikka olimme minimoineet sisäoppilaitoksessa olon, eli haettiin niin pitkään iltaisin kotiin kuin mahdollista, Kim koki että olimme hylänneet hänet, Vatanen kertoo kirjassaan.

Sisko koki väitteet epäoikeudenmukaisiksi

Vatanen sanoo vanhempien kannustaneen poikaansa kirjan tekoon pyytämättä nähdä tekstiä etukäteen. Kirjailija Juha Jormanaisen yhteydenotto herätti kuitenkin miettimään, että tulossa oli rankka tarina.

– Hälytyskellot alkoivat soida, kun kirjailija sanoi minulle puhelimessa, että tämä tulee myymään satojatuhansia. Kun kuulimme, että kirjan nimeksi tulee Helvetinsaari, jähmetyin. Mitä? Ethän sinä voi antaa kirjalle nimeksi Helvetinsaari? Vatanen muistelee.

Vatanen epäilee, että Jormanainen käytti kirjanteon yhteydessä Kim Vatasen silmissä nauttimaansa arvostusta ja asemaa väärin. Myös Kimin sisko Ria järkyttyi väitteistä.

– Halusin huutaa katolta koko maailmalle, miten hyvät vanhemmat meillä oli. Kirja antoi mielestäni väärän kuvan vanhemmistamme, aiheutti tuskaa ja tuntui epäoikeudenmukaiselta.

Sisarusten välit katkesivat kirjan julkaisun jälkeen pitkäksi aikaa, mutta korjaantuivat sittemmin. Myös Ari Vatasen suhde poikaansa parani vuosien saatossa. Hän sanoo muun muassa rallimanagerina toimineen poikansa olleen hänen lojaalein kannustajansa.

Vatanen myöntää: "Vien hapen tilasta"

Kirjassaan Kim Vatanen syytti isäänsä tiukoista kasvatusmenetelmistä. Ari Vatanen myöntää olleensa varsinkin Kimille turhan ankara. Myös jatkuvat poissaolot kotoa satuttivat poikaa.

– Olen hyvin dominoiva ihminen ja tiedän sen kyllä. Äkseeraan ja sähellän ja kerron muille, miten heidän pitäisi olla. En malta olla hiljaa. Minulla on voimakkaat mielipiteet ja sanon aina viimeisen sanan. Vien hapen tilasta.

Myös perheen äiti Rita tunnistaa Kimin väitteet miehestään.

– Olen sanonut, että Ari oli välillä kuin hevonen silmälappuineen, liian tiukka. Mutta sittemmin hän on hellittänyt kasvatuksen suhteen.

Kim Vatanen ehti antaa haastattelun isästään kertovaan kirjaan. Syöpä oli jo haastatteluhetkellä tiedossa, mutta taistelu sitä vastaan pahasti kesken. Kim kertoo kirjassa koskettavasti syrjivistä kokemuksistaan vieraassa maassa. Kasvatuksensa Kim Vatanen näki myöhemmällä iällä valoisammin.

– Isä oli kyllä ankara, mutta siinä ei minun mielestäni ollut mitään väärää. Sääntöjä pitää olla. Totta kai olisi ollut kiva, että olisin saanut vähän enemmän aikaa häneltä, mutta hänen työnsä oli vaativa ja vei pitkiksi ajoiksi pois, Kim Vatanen kertoo isänsä elämäkerrassa.

Ari Vatanen käsittelee myös lyhyeksi jäänyttä jaksoa, kun hän sai tietää poikansa vakavasta sairastumisesta. Aika sairaalassa sai hänet ajattelemaan hukattuja hetkiä ja elämän rajallisuutta.

– Kun pieni poika pyytää lennättämään lentokonetta, tee se heti, Vatanen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat