Varo näitä huijausyrityksiä kesällä! Lomalaisen oltava erityisen tarkkana

Säästöpankkiryhmän mukaan erilaiset verkkohuijaukset tyypillisesti vilkastuvat lomasesonkien aikaan.

Kesällä rahankäyttöön saatetaan suhtautua normaalia rennommin, ja osa tekee arjesta poikkeavia ostoja ja maksuja.

Tällöin huijaukset saattavat jäädä huomaamatta.

Huijausviesteissä yleisiä teemoja ovat esimerkiksi läheisen äkillinen avuntarve, oman pankkitilin turvallisuuden vaarantuminen tai harvinainen sijoitusmahdollisuus, johon täytyisi tarttua heti.

–  Paras neuvo on silloin pysähtyä miettimään rauhassa ja varmistaa asian todenperäisyys toisesta, luotettavasta lähteestä. Jos on esimerkiksi saanut yllättävän pyynnön tai tarjouksen sisältämän viestin kollegalta, viranomaiselta tai läheiseltä, kannattaa esimerkiksi soittaa perinteinen puhelu ja varmistaa viestin aitous suoraan lähettäjältä, sanoo Säästöpankkiryhmän digiturvallisuusyksikön päällikkö Mika Käyhkö tiedotteessa.

Finanssialan teettämän kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista on joutunut digihuijausten tai niiden yritysten kohteeksi.

Kolme prosenttia suomalaisista on menttänyt digihuijauksessa itselleen merkittävän summan rahaa.

Huijauksissa saatetaan käyttää tekoälyä

Tekoälyn kehittyminen on parantanut huijausviestien uskottavuutta, kun niitä voi laatia sekunneissa sujuvalla suomen kielellä mistä päin maailmaa tahansa.

Etujärjestö Finanssiala ry:n teettämän kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista on joutunut digihuijausten tai niiden yritysten kohteeksi.

Kolme prosenttia suomalaisista kertoo menettäneensä digihuijauksessa itselleen merkittävän summan raha

Juttua täydennetty kello 11.17.

Lue myös:

    Uusimmat