"Ensimmäinen asia, josta ihminen ymmärtää jotakin tapahtuneen" – verkkohuijauksen uhriksi voi joutua kuin huomaamatta

Nykymaailmassa rahansa voi menettää tajuamatta sitä edes itse.

Verkkohuijauksista uutisoidaan lähes viikottain. Kun lehdessä kerrotaan tuhansien eurojen menetyksestä, mieleen tulee väistämättä "miten joku voi langeta tällaiseen".

Esimerkiksi tietojenkalastelu voi kuitenkin tapahtua niin nopeasti ja taitavasti, ettei sitä huomaa edes jälkikäteen. Kenties saadut huijausviestit ovat hyvää Suomea, logot tuttuja ja sivut, joille viestistä ohjataan, näyttävät asiallisilta ja tutuilta.

Pankin yhteydenotto voi olla ensimmäinen vihje huijauksesta

Nykyaikaiseen verkkopetokseen voi liittyä jopa useita henkilöitä: yksi lähettää epäilyttävän viestin, toinen teeskentelee soittavansa pankista ja "auttavansa" uhriksi joutunutta. Näin rahansa voi menettää tajuamatta sitä lainkaan itse.

– Monesti pankin yhteydenotto siitä, että verkkopankkitunnus on vaikkapa suljettu huijausepäilyn takia, on ensimmäinen asia, josta ihminen ymmärtää jotakin tapahtuneen, petostorjunnan asiantuntija Sara Helin Nordeasta sanoo.

Muitakin merkkejä vilunkipelistä toki on.

– Sijoitushuijauksissa epäilykset heräävät usein silloin, kun kotiutusyritys epäonnistuu. Olet sijoittanut rahaa, ja siihen asti kaikki menee hienosti, kunnes yrität saada sitä ulos. Silloin ongelmat alkavat.

"Koskaan ei ole niin kiire, että ei ehtisi varmistaa"

Vedätys paljastuu viimeistään sitten, kun tili tai kortti on imetty tyhjiin. Siksi mitään pankkiasiaa ei saisi hoitaa kiireessä tai sen vuoksi, että joku muu käski.

– Tietojenkalasteluissa pyöritään vahvasti linkkien ympärillä, koska jotakin kautta tietojenkalastelijan pitää kalastaa verkkopankkitunnukset. Ne ovat yleensä se asia, jonka rikollinen haluaa. Aina, kun saa yllättävän yhteydenoton tai viestin, jossa pitäisi operoida pankkitunnuksilla, pitää todella keskittyä. Ottaa aikaa, tarkastaa yhteydenotto, Helin sanoo.

– Koskaan ei ole niin kiire, että ei ehtisi varmistaa, että yhteydenotto on oikea!

Yleensä pankin aidoissa viesteissä ei ole linkkiä sivustolle. Jos viestissä on linkki, kannattaa varmistaa, onko kirje todella tullut pankista. 

Se on vaivan arvoista.

Katso myös: MTV Uutiset loi Tinderiin 69-vuotiaan Tertun profiilin – sai heti kyselyjä varakkuudesta

Lue myös:

    Uusimmat