Koronavirusrokotteen kehittäminen on käynnissä ympäri maailman. Helsingin yliopisto zoonoosivirologian professori Olli Vapalahden mukaan maailmalla useita hankkeita käynnissä niin rokotteen kuin muidenkin hoitomuotojen osalta.
– Siinä mielessä voi olla toiveikas, että kyllä tähän löytyy ratkaisuja. Paitsi että rokotetta odotetaan, hoitokokeiluja on käynnissä. Sitten kun löydetään oikea hoitomuoto, sen myötä voidaan aika paljon yhteiskuntien sulkemista vapauttaa, Vapalahti sanoo toiveikkaana.
Lue myös: 67-vuotias Eila selätti koronaviruksen, kuoleman porteilla käynyt puoliso Jussi on edelleen tehohoidossa – "Noin hyvää miestä en koronalle anna"
Vasta-ainetestejä ei voida pitää luotettavina
Ennen kuin koronaviruksen nujertamiseen keksitään toimivaa rokotetta, on pyrittävä kaikin tavoin hillitsemään koronavirusepidemian leviämistä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lisäksi myös monet yksityiset toimijat ovat kertoneet aloittavansa koronaviruksen vasta-ainetestit. Näillä testeillä pyritään selvittämään, onko testattava henkilö sairastanut koronaviruksen.
Kun helsinkiläinen apteekki aloitti palvelun viime viikolla, MTV Uutisten digisuunnittelija Terhi Romo kävi selvittämässä, millainen kokemus testi on. Voit lukea hänen kokemuksestaan lisää täältä:
Vapalahti ei kuitenkaan kannusta vielä hakeutumaan vasta-ainetesteihin, sillä niitä ei voi pitää täysin luotettavina.
– Suomessa tämä osuus väestöstä, joka on saanut immuniteetin, on matala. Näitä testejä on monenlaisia jo markkinoillakin saatavilla. Ongelma on se, että nämä pitäisi hyvin ensin evaluoida, miten ne toimivat.
– Klassisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos testin tarkkuus on 99 prosenttia, se kuulostaa hyvältä, mutta se tarkoittaa sitä, että yksi sadasta testistä on väärä-positiivinen. Tämän jälkeen voi vielä heittää lanttia, sillä näitä vääriä positiivisia tuloksia tulee, Vapalahti havainnollistaa.
Onkin siis teoriassakin mahdollista, että jos testattava saa väärän positiivisen tuloksen, hän saattaa altistaa tietämättään ihmisiä koronavirustartunnalle.
– Tämä on mahdollinen huono vaihtoehto, jonka väärä positiivisesta tuloksesta voisi aiheutua.
Lue myös: Suomalaistutkijoilta kammottava animaatio: Näin koronavirus leviää – katso, miten kaupassa yskäisty pöpöpilvi leijailee hyllyjen välissä
Älä osta koronatestejä verkosta
Koska virhemarginaali voi olla yllättävänkin iso, Vapalahti suosittelee suomalaisten malttamaan mielensä hetkeksi.
– Näkisin, että tällä hetkellä näillä on epidemiallista merkitystä, eli voimme seurata, miten paljon väestöä on infektoitunut. Jossain vaiheessa, kun nämä testisysteemit parantuvat, niin niillä alkaa olla käyttöä myös henkilökohtaisessa diagnostiikassa. Emme kuitenkaan ole vielä siinä, vaan nyt täytyy odottaa, Vapalahti toppuuttelee innokkaimpia.
Vapalahti muistuttaa, että Internetissä markkinoidaan myös kaikenlaisia pikatestejä, joihin ei kannata käyttää rahojaan.
– On kokemuksesta siitä, että siellä sutta ja sekundaa joukossa. Uskon, että ihan lähiviikkoina tähän saadaan enemmän tolkkua, hän jatkaa.