Venäjältä luvattomasti tulleet 11 miestä kulkivat Aimon ja Ritvan talon vierestä – "Löivät kokon lehmien syöttöpöydälle"

5:57img
Näin Aimo ja Ritva kertovat tammikuisen illan tapahtumista. Voit katsoa tästä koko Asian ytimessä -ohjelman minidokumentin.
Julkaistu 21.02.2024 05:17
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Vain satojen metrien päässä Venäjän rajasta asuvat suomalaiset Aimo ja Ritva Liiri ovat pitäneet kirjaa itärajan tapahtumista 58 vuoden ajan.

Korkea metsä ja jäätynyt järvi piirtyvät talon ikkunasta. Venäjä.

Aimo ja Ritva Liiri asuvat Kivisilta-nimisessä talossaan Konnunkylässä 600 metrin päässä rajalta. Kyseessä on osa Lappeenrannan Nuijamaata, joka on ollut viime aikoina otsikoissa Venäjän puolelta tapahtuneiden luvattomien rajanylitysten vuoksi.

11. tammikuuta 11 iranilaismiestä otettiin kiinni luvattomasta rajanylityksestä.

Miehet ohittivat Liirien talon alle kymmenen metrin päästä. He tarpoivat umpihangessa noin kilometrin verran maantielle.

– Se oli niin onnellinen tilanne, ettemme tienneet mitään, kun oli pimeä. Seuraavana päivänä radiosta kuulimme, että heidät on otettu kiinni, Ritva kertoo.

Lue myös: Sisäministeri Rantanen luottaa uuden lain torppaavan Venäjän masinoiman maahanmuuton itärajalla

Näin pienessä, noin parinkymmenen talon kylässä tarkempi tieto illan tapahtumista on selkeästi liikkunut.  

Aimon kepeässä puheessa esiintyy naapureiden nimiä ja havaintoja siitä, milloin rajan ylittäjät ovat olleet yhden naapurin talolla etsimässä autoa ja toisen naapurin navetassa.

– Löivät kokon lehmien syöttöpöydälle, hän osaa kertoa.

Lopulta rajanylittäjät otettiin kiinni kyseisestä navetasta.

Kalenterimerkintöjä vuosien varrelta

Luvattomia kulkijoita on ollut ennenkin. Pariskunnalla on kalenteri, johon on kirjoitettu päiväkirjamaisesti havainnot viimeisen 58 vuoden ajalta. 

Myös tammikuisesta illasta löytyy merkintöjä. Tuolloin Aimo on kirjoittanut havaintoja valoista ja moottorikelkasta, seuraavana päivänä niiden syy selvisi.

Katso Ukraina-erikoislähetys MTV Katsomosta

Melkein 21 000 päivän ajalta olevista merkinnöistä osa on johtanut palkintoihin.

Vuonna 2020 "reppuselkäukko" tuli rajalta. Paljain päin kännykkäänsä tuijottanut mies kiinnitti Aimon huomion. Havainnosta ilmoitettiin rajavartiostolle, joka lähti tarkastamaan tilanteen. Mies otettiin kiinni ja Aimo palkittiin ilmoituksesta.

Myös vuonna 2008 Aimo palkittiin mitalilla, kun hän ilmoitti tuntemattomasta kulkijasta. 

2002-ay-kalenteri

Aimo ja Ritva ovat pitäneet kirjaa rajan tapahtumista 58 vuoden ajan.

Aimo ja Ritva ilmoittavat aina rajavartiostolle, jos he näkevät ylimääräistä liikettä. Tämä on rajavartioston pyyntö. Tieto ei kuitenkaan kulje molempiin suuntiin. 

Ritva kertoo keskustelleensa naapurinsa kanssa siitä, miksei rajavartiosto voisi kertoa paikallisille asukkaille edes jotain. 

– Kun käy näinpäin, että meidän olisi aiheellista tietää jotain, niin ei meidän tarvitse tietää mitään.  Ei se kivalta tunnu.

Luvattomasti rajan yli tulevat ihmiset eivät kuitenkaan pelota, vaikka pariskunta uskoo tulijoiden määrän lisääntyvän keväällä lumien sulaessa.

– Eihän siinä mitään, kun eivät mitään tehneet eivätkä koputelleet ikkunoihin tai oviin, Aimo toteaa aiemmin mainituista iranilaisista.

– Kyllä rajamiehet hoitavat ne.

Lue myös: Asiantuntijalla on ratkaisu itärajan ongelmaan 

Pelkoa lähtemisestä ei ole

Aimo ja Ritva ovat molemmat joutuneet aikanaan lähtemään pakoon kodeistaan. Ritva esittelee nykyään rajan takana olevaa entistä kotitaloaan kirjasta.

– Jäi naapurin puolelle, ei ole jäljellä kuin kivijalka. 

Aimon isä menehtyi sodassa 1941. Kun perhe lähti viimeisen kerran pakoon, 4-vuotias Aimo ei olisi halunnut jättää kotiaan.

– Mie en lähde ainakaan mihinkään, hän muistelee sanoneensa topakasti.

Silti oli lähdettävä. Pelottaako ajatus siitä, että omasta kodista voisi joutua lähtemään vielä uudestaan?

– Jos on oikein paha tilanne, niin on oikeastaan ihan sama, että lähteekö, Aimo pohtii.

Lue myös: Itäraja pysyy kiinni huhtikuuhun – sisäministeri: Viesti Venäjälle, että Suomen raja ei ole auki

Ritva kertoo pohtineensa lähdön mahdollisuutta, mutta kertoo miettivänsä tällä hetkellä asioita vain päivä kerrallaan. 

– Metsästykseen tarkoitettuja aseita on asekaapissa. Toivon mukaan saavat pysyä siinä tarkoituksessa mihin ne on hankittu.

Kumpaakaan tilanne ei pelota, Aimoa kysymys pelosta suorastaan naurattaa.

– Arki sujuu kuin ennenkin. Ovesta ulos ja tekee mitä tekee. Illalla nukkumaan ja aamulla ylös.

Asian ytimessä keskiviikkona kello 21 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Asian ytimessä