Venäläisväitteitä ei ole vahvistettu.
Venäjällä sekä sosiaalisen median tileillä ja valtamediassa on yli viikon ajan väitetty, että neljä länsimaista F-16-hävittäjää on lentänyt Etelä-Ukrainan Odessan kaupungin ja sen lähiympäristön alueella, kirjoittaa ukrainalaismedia Kyiv Post.
Venäläislähteiden väitteitä ei ole vahvistettu.
Joidenkin venäläislähteiden mukaan F-16-hävittäjät olisivat nousseet ilmaan Romanian lentokentältä. Romanian puolustusministeriö on kiistänyt väitteen.
Länsimaat ovat luvanneet Ukrainalle kymmeniä F-16-hävittäjiä, joista Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken on kertonut ensimmäisten olevan matkalla kohti Ukrainaa.
Tiedossa ei ole, että yksikään lännen lupaama F-16-hävittäjä olisi saapunut Ukrainaan.
Romanian mukaan väitteet siitä, että F-16-hävittäjät olisivat nousseet ilmaan maan kentiltä, on Venäjän propagandaa.
Romanian puolustusministeriön tiedotteen mukaan venäläisväitteet ovat todennäköisesti yhteydessä heinäkuun Naton Washingtonin huippukokoukseen, "jossa tehtiin tärkeitä päätöksiä Ukrainan puolustuspyrkimysten tukemiseksi".
– Venäjän propagandan kuvitellut lähteet välittävät vääriä tietoja. Romanian ilmavoimien F-16-lentokoneet suorittavat koulutus- ja ilmavalvontatehtäviä yksinomaan kansallisessa ilmatilassa, tiukasti kansainvälisen lainsäädännön sääntöjen mukaisesti, Romanian puolustusministeriö toteaa tiedotteessa.
Länsimaat ovat luvanneet Ukrainalle yhteensä noin 70–80 F-16-hävittäjää. Tiedossa ei ole, kuinka suuri osa niistä on saapumassa Ukrainaan kuluvan vuoden aikana.
Ukraina harventaa Venäjän ilmapuolustusta
Ukraina on iskenyt viime kuukausina Venäjän ilmatorjuntaa vastaan valmistellakseen ilmatilaa F-16-hävittäjien saapumiselle, ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi.
Esimerkiksi kuluvalla viikolla Ukrainan asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi väitti maan armeijan tuhonneen S-300-ilmatorjuntajärjestelmän.
Ukraina pyrkii Syrskyin mukaan "järjestelmällisesti tuhoamaan Venäjän ilmatorjuntaa" luodakseen suotuisat olosuhteet omille ilmaiskuilleen.
Todisteeksi hyökkäyksestä Syrskyi julkaisi videon, joka on ISW:n mukaan paikannettu Donetskin alueelle. Videon voi katsoa alta.
Toveri: "Jos olisi vapaat kädet"
Ukrainalaisviranomaiset ovat antaneet ymmärtää, että Ukrainan on tarkoitus käyttää F-16-hävittäjiä osana ilmatorjuntaa.
Tarvettakin on, sillä Suomen Puolustusvoimien ja Ilmavoimien entisen komentajan, nykyisen kansanedustajan Jarmo Lindbergin (kok.) mukaan "Ukrainan tuska ovat Venäjän ilmaiskut". Niiden torjunnassa hävittäjät voivat olla avainasemassa.
– Jos vastustaja lähettää lentokoneita ja risteilyohjuksia yllättäen muualle kuin sinne, missä ilmatorjuntaa on, ei sinne millään ehditä siirtää esimerkiksi maitse kulkevaa ilmatorjuntakalustoa, Lindberg sanoo.
– Silloin sinne kannattaa lähettää se 15 kilometriä minuutissa lentävä hävittäjä, jossa on hyvät sensorit ja kymmeniä kilometrejä kantavia ilmataisteluohjuksia. Tähän vielä tiedustelu ja häirintä päälle, hän jatkaa.
Ukrainalle luvattujen F-16-hävittäjien hyöty on pitkälti kiinni siitä, saako Ukraina iskeä Venäjän puolelle, toteaa Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).
– Jos siellä rajan tuntumassa on Venäjän ilmatorjuntaa, niin F-16-hävittäjiä ei pystytä käyttämään tehokkaasti, Toveri katsoo.
– Jos olisi vapaat kädet, Ukraina pystyisi siivoamaan Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät rajan suunnasta, käyttämään F-16-hävittäjiä tehokkaammin, suojaamaan siviili-infrastruktuuriaan ja rintamajoukkojaan paremmin. Sillä olisi jo merkitystä, Toveri jatkoi.
Lentopommit riivaavat Ukrainaa
Ukrainan ilmatorjuntakyky on laskenut huomattavasti huippukunnostaan, minkä vuoksi Venäjä on kyennyt kuluvan vuoden aikana iskemään huomattavan tehokkaasti esimerkiksi liitopommeilla ukrainalaisjoukkoja vastaan.
– Lentopommit tuhoavat kokonaisisia asemia ja ovat psykologisesti vaikuttavampia kuin tykistö. Liitopommit tuhoavat kaupungeissa rakennuksia, joiden tuhoaminen veisi tykistöltä päiviä, kirjotti sota-asiantuntija Michael Kofman viestipalvelu X:ssä.
Ajatushautomo The Carnegie Endowment for International Peacessa työskentelevä Kofman toteaa Ukrainan ilmapuolustuksen ongelmien johtaneen Venäjän tiedustelulennokkien jatkuvaan läsnäoloon ukrainalaisjoukkojen selustassa
– Se on lisännyt iskujen onnistumista, Kofman lisää.
Esimerkiksi heinäkuussa Venäjä väitti tuhonneensa viisi ukrainalaishävittäjää lentokentälle tiedustelulennokin kuvatessa hyökkäyksen. Ukrainalaisten sotakommentaattorien keskuudessa Venäjän puolustusministeriön iskusta julkaisema video aiheutti raivoa.
– (Jonkun) on oltava vastuussa siitä, että tällaisia asioita tapahtuu jatkuvasti Ukrainan ilmavoimille. Järjestelmällinen huolimattomuus voi panna meidät kaikki mullan alle tässä sodassa, sotaa seuraavan ukrainalaistoimittaja Illia Ponomarenko kirjoitti videosta.
Kyseinen video löytyy alta.
Venäjän ilmaylivoimalla ja parantuneella tiedustelulla on "tuhoisa vaikutus" Ukrainan kykyyn käydä sotaa, Kofman kirjoittaa. Ilmaherruus nakertaa myös jo valmiiksi ammuspulasta kärsineen Ukrainan tykistön toimintamahdollisuuksia.
Jos Ukraina ei saa korjattua ongelmaa talveen mennessä, se todennäköisesti pahenee, Kofman toteaa. Lehtien tippuessa keinot naamioida asemia vähentyvät.
Uusimmat
-
09:59
Ensimmäiset laboratoriotulokset myrkyllisiksi epäillyistä koirien pururullista valmistuivat
-
09:55
Helsingin Sanomien artikkelia koskeva kunnianloukkausoikeudenkäynti alkoi – tästä on kyse
-
09:40
Yksi puolisoehdokas loistaa poissaolollaan pikatreffipäivänä – Vappu Pimiä heittää Maajussi-Samulille yllätystarjouksen
-
09:25
Näin uransa lopettanut Risto Dufva saatiin pikavauhtia Jokereihin
-
09:20
Kolme miestä vangittu terrorismirikoksista epäiltynä Helsingissä
-
09:08
SvD: Ruotsi ottaa johdon Nato-tukikohdassa Pohjois-Suomessa
-
08:59
Viranomaisten ja valtionhallinnon verkkosivuilla ilmeni häiriöitä
-
08:56
F1-tuomariston päätös sapetti Red Bullia – Sainzin ja Perezin kolarista sotkuista jälkipyykkiä
-
08:50
Verinen viikko teki tästä alueesta Suomen väkivallan keskuksen
-
08:36
Säässä jymy-yllätys: Lumisade mainittu
-
08:35
Jymyuutinen! Risto Dufva Jokereiden päävalmentajaksi
-
08:27
Suomen ja Ruotsin hallitukset koolla Tukholmassa: "Merkittävä kehitys puolustusyhteistyöhön"
-
08:20
Huuhkajien huippunimeltä kova siirtopaljastus – edessä unelmien täyttymys: “Uskomattoman siistiä”
-
08:03
Shogun-sarja teki Emmy-historiaa monella tapaa
-
07:53
Suomalaislupaus löi kovia näyttöjä pöytään – NHL-seura hehkutti upeaa suoritusta
-
07:40
Harvardin tutkimus varoittaa kahdesta elintarvikkeesta
-
07:34
MTV:n kirjeenvaihtaja: Näin epäilty Trumpin salamurhayritys vaikuttaa vaalikampanjointiin
-
07:32
Kommentti: Armand Duplantisin suosio on räjähtänyt käsiin – tämän takia hänestä on vaikea olla pitämättä
-
07:01
SM-liigaseuran osaomistaja tuplaroolissa – nauraa kovalle koppiväitteelle: "Nöyrästi koulupoikina kuuntelemme"
-
07:01
MTV:n toimittaja tapasi Venäjää vastaan taistelevia Ukrainan sotilaita rintamalla: "Tervehdimme heitä leivän sijaan pommeilla"
-
Lataa lisää