Bloomberg: Ukraina saanut ensimmäiset F16-hävittäjät

Ensimmäiset F-16-hävittäjät ovat saapuneet Ukrainaan, Bloomberg raportoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ukraina on saanut ensimmäisen erän amerikkalaisvalmisteisia F-16-hävittäjiä, Bloomberg kertoi 31. heinäkuuta viitaten asiaan perehtyneisiin nimettömiin henkilöihin.

Ukrainan odotetaan saavan vähintään 79 F-16-hävittäjää Alankomailta, Tanskalta, Belgialta ja Norjalta, ja toimitukset jatkuvat tulevina vuosina.

Hävittäjien kerrotaan voivan vahvistaa Ukrainan ilmapuolustuskykyä ja suojata maan asutuskeskuksia Venäjän päivittäisiltä pommituksilta.

Toveri: "Jos olisi vapaat kädet"

Ukrainalaisviranomaiset ovat antaneet ymmärtää, että Ukrainan on tarkoitus käyttää F-16-hävittäjiä osana ilmatorjuntaa.

Tarvettakin on, sillä Suomen Puolustusvoimien ja Ilmavoimien entisen komentajan, nykyisen kansanedustajan Jarmo Lindbergin (kok.) mukaan "Ukrainan tuska ovat Venäjän ilmaiskut". Niiden torjunnassa hävittäjät voivat olla avainasemassa.

– Jos vastustaja lähettää lentokoneita ja risteilyohjuksia yllättäen muualle kuin sinne, missä ilmatorjuntaa on, ei sinne millään ehditä siirtää esimerkiksi maitse kulkevaa ilmatorjuntakalustoa, Lindberg sanoo.

– Silloin sinne kannattaa lähettää se 15 kilometriä minuutissa lentävä hävittäjä, jossa on hyvät sensorit ja kymmeniä kilometrejä kantavia ilmataisteluohjuksia. Tähän vielä tiedustelu ja häirintä päälle, hän jatkaa.

Ukrainalle luvattujen F-16-hävittäjien hyöty on pitkälti kiinni siitä, saako Ukraina iskeä Venäjän puolelle, toteaa Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.).

– Jos siellä rajan tuntumassa on Venäjän ilmatorjuntaa, niin F-16-hävittäjiä ei pystytä käyttämään tehokkaasti, Toveri katsoo.

– Jos olisi vapaat kädet, Ukraina pystyisi siivoamaan Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät rajan suunnasta, käyttämään F-16-hävittäjiä tehokkaammin, suojaamaan siviili-infrastruktuuriaan ja rintamajoukkojaan paremmin. Sillä olisi jo merkitystä, Toveri jatkoi.

Lentopommit riivaavat Ukrainaa

Ukrainan ilmatorjuntakyky on laskenut huomattavasti huippukunnostaan, minkä vuoksi Venäjä on kyennyt kuluvan vuoden aikana iskemään huomattavan tehokkaasti esimerkiksi liitopommeilla ukrainalaisjoukkoja vastaan.

– Lentopommit tuhoavat kokonaisisia asemia ja ovat psykologisesti vaikuttavampia kuin tykistö. Liitopommit tuhoavat kaupungeissa rakennuksia, joiden tuhoaminen veisi tykistöltä päiviä, kirjotti sota-asiantuntija Michael Kofman viestipalvelu X:ssä.

Ajatushautomo The Carnegie Endowment for International Peacessa työskentelevä Kofman toteaa Ukrainan ilmapuolustuksen ongelmien johtaneen Venäjän tiedustelulennokkien jatkuvaan läsnäoloon ukrainalaisjoukkojen selustassa

– Se on lisännyt iskujen onnistumista, Kofman lisää.

Esimerkiksi heinäkuussa Venäjä väitti tuhonneensa viisi ukrainalaishävittäjää lentokentälle tiedustelulennokin kuvatessa hyökkäyksen. Ukrainalaisten sotakommentaattorien keskuudessa Venäjän puolustusministeriön iskusta julkaisema video aiheutti raivoa. 

– (Jonkun) on oltava vastuussa siitä, että tällaisia asioita tapahtuu jatkuvasti Ukrainan ilmavoimille. Järjestelmällinen huolimattomuus voi panna meidät kaikki mullan alle tässä sodassa, sotaa seuraavan ukrainalaistoimittaja Illia Ponomarenko kirjoitti videosta.

Kyseinen video löytyy alta.

Venäjän ilmaylivoimalla ja parantuneella tiedustelulla on "tuhoisa vaikutus" Ukrainan kykyyn käydä sotaa, Kofman kirjoittaa. Ilmaherruus nakertaa myös jo valmiiksi ammuspulasta kärsineen Ukrainan tykistön toimintamahdollisuuksia.

Jos Ukraina ei saa korjattua ongelmaa talveen mennessä, se todennäköisesti pahenee, Kofman toteaa. Lehtien tippuessa keinot naamioida asemia vähentyvät.

Lue myös:

    Uusimmat