Suomi on vedyn hyödyntämisessä takamatkalla, mutta Savonia-ammattikorkeakoulussa kehitetään ratkaisua, joka voisi hyödyttää sekä tulevaisuuden autoilijoita että maanviljelijöitä. Esimerkiksi vetyautoissa voisi käyttää biopohjaisista raaka-aineista valmistettua polttoainetta.
Moni bensaa ja dieseliä autoonsa tankkaava suomalainen irvistää pumpulla nyt pahemmin kuin koskaan polttoaineiden hintojen jatkaessa kovaa nousuaan. Alle kahden euron bensa- tai diesellitroista ei kannata nyt edes haaveilla.
Sähköautot ovat lyömässä läpi ennennäkemättömällä tavalla, mutta akkujen tuotantoon liittyvät huolet pitävät vedyn nimeen vannovien toiveet edelleen pinnalla.
Savonia-ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasiantuntija Maarit Janhunen sekä tutkimus- ja kehityspäällikkö Harri Auvinen vierailivat perjantaina Maikkarin Uutisaamu-ohjelmassa kertomassa, miten tulevaisuuden polttoaineeksi kutsuttua vetyä voidaan valmistaa jääkaapistakin löytyviä biopohjaisia raaka-aineita hyödyntämällä ja miten tämä voisi hyödyttää myös maanviljelijöitä.
Lue myös: Japanilaistutkimus: Ympäristölle olisi parempi, jos ajaisimme bensa-automme loppuun, emmekä vielä intoilisi uusista sähköautoista
Savonia-ammattikorkeakoulun Biosfääri-hankkeen yhtenä tavoitteena on selvittää Pohjois-Savossa alihyödynnettyjä elintarviketeollisuuden sivuvirtoja biojalostusteknologialla.
Vety kiinnostaa autojen polttoaineena
Vetyä voidaan hyödyntää sekä autojen polttoaineena että sähköntuotannossa. Vetyyn on mahdollista varastoida ylimääräistä sähköä ja myöhemmin tuottaa sitä takaisin. Osa autovalmistajista, kuten esimerkiksi Toyota, on jatkanut vetyyn panostamista akkusähköautojen yleistymisestä huolimatta.
– Vety on hyvin puhdasta, eli sen palaessa muodostuu vain lämpöä, ja pakokaasuna on puhdasta vettä, Auvinen sanoo.
– Siinä suhteessa vety on hyvin mielenkiintoinen ja varmasti sellainen tulevaisuuden polttoaine Euroopassa ja maailmassa laajemminkin.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Vetymarkkinat ovat kuitenkin vielä Euroopankin tasolla Auvisen mukaan hyvin kehittymättömät. Hän peräänkuuluttaa vedylle uusia tuotanto- ja käyttömuotoja erilaisin innovaatioin.
Janhunen ja Auvinen kertovat artikkelin yläpuolella olevalla videolla, miten vetyä tuotetaan tällä hetkellä ja miksi kasvipohjaisia raaka-aineita hyödyntävä tuotantomuoto olisi hyvä asia. Entä mikä on prosessissa käytetty pimeäfermentaatio ja millaisia joka kodista löytyviä aineksia vedyn tuotannossa olisi mahdollista hyödyntää? Ratkaisu voisi tarjota apua myös monille maanviljelijöille.