Kun vetyauton polttokennojärjestelmä tulee tiensä päähän, voi sen korjaaminen olla hyvin kallista.
Saksalainen Till Westberg osti seitsemän vuotta sitten vetykäyttöisen Hyundai ix35 -katumaasturin reilulla 50 000 eurolla. Ainoat haasteet sen käytössä ovat tähän asti liittyneet tankkausverkoston supeuteen, sillä Westberg on joutunut pahimmillaan ajamaan vetytankille yli 100 kilometriä. Tämä kuitenkin kuulostaa hyvin pieneltä epämukavuudelta siihen verrattuna, millaiseen liemeen Westberg on sittemmin autonsa kanssa joutunut.
Westbergin koettelemuksista kertovan Auto Bildin mukaan ix35 oli pelittänyt varsin mallikkaasti yli 80 000 kilometrin verran, mutta yhtenä päivänä katumaasturi ei enää suostunut yhteistyöhön, eikä käynnistynyt.
Westbergin kannalta on erityisen ikävää se, ettei auton korjaaminen vaikuta alkuunkaan järkevältä. Auton polttokennojärjestelmä olisi nimittäin vaihdettava uuteen, ja korjaamon antama hinta-arvio toimenpiteelle on karmaisevat 103 000 euroa.
Lue myös: Tiesitkö, että vetyauto jopa puhdistaa ilmaa mennessään? Nyt teknologiasta kiinnostui ikoninen maasturimerkki
Valmistaja pohtii ratkaisua
Vetykäyttöistä Hyundai ix35 -katumaasturia valmistettiin vuosina 2013–2018 vain tuhat kappaletta, mistä johtuen sen korjaaminen tänä päivänä on kallista.
Lisäksi vetyteknologia on kehittynyt huomattavasti siitä, mitä se oli 10 vuotta sitten, mistä johtuen ix35:n polttokennojärjestelmän varaosia ei varsinaisesti loju korjaamoilla.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Hyundain mukaan uudemman Nexo-vetyauton polttokennojärjestelmän vaihtaminen maksaa jo hieman kohtuullisemmat 42 000 euroa. Vaikka sekin on kova hinta, myöntää korealaisvalmistaja tekniikalleen 10 vuoden tai 150 000 kilometrin takuun joillain markkinoilla. Valmistajan mukaan kennot on suunniteltu kestämään vähintään 10 vuotta tai 5 000 käyttötuntia.
Auto Bildin mukaan Hyundai pohtii parhaillaan vaihtoehtoja Westbergin tilanteen ratkaisemiseksi, koska korjaaminen ei ole senkään mukaan järkevää. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tietoa, aikooko Hyundai esimerkiksi ostaa auton Westbergiltä takaisin tai sopia vaikkapa alennuksesta toiseen autoon.