Williams-pomo jyrähti radiosäännöstä: Naurettava ja piittaamaton!

Pat Symonds
Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds (arkistokuva).Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 12.07.2016 07:44

MTV SPORT

Williams-tallin tekninen johtaja Pat Symonds antaa täystyrmäyksen F1-sarjan nykyiselle tiimiradiokiellolle.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n päätös suitsia tiimiradion käyttöä tälle kaudelle on ollut jo pidemmän aikaa varikon ykköspuheenaiheita. Sääntö pääsi taas parrasvaloihin sunnuntaina Silverstonessa, kun Mercedes-kuljettaja Nico Rosberg sai kymmenen sekunnin aikasakon tallin ohjeistettua häntä tiimiradiossa auton vaihdelaatikon vian vuoksi.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Symonds kertoo tiimiradiosäännön aiheuttavan jokaisessa kisassa talleille kosolti ylimääräistä päänvaivaa.

- Varikkomuurilla olemme yleensä varsin hyvin perillä säännöistä - ja kun jotain tapahtuu, niin normaalisti tiedämme miten toimia. Nyt jokaisessa kisassa varikolla käydään väittelyä, "voi, meidän ei pitäisi tehdä tätä, mitä nyt oikein teemme", Symonds kertoi motorsport.comin mukaan.

Räikeimmäksi esimerkiksi radiosäännön epäonnistumisesta Symonds nostaa viikkoa aiemman Itävallan GP:n tapahtumat, jolloin Force India -talli ei sääntöepäselvyyksien vuoksi varoittanut kuljettajaansa Sergio Pereziä tämän auton jarrujen pikaisesta pettämisestä.

- Voi Perez parkaa Itävallassa, miten naurettavaa. Autoon tulee vaurioita kymmenien tuhansien puntien edestä, koska kaveria ei voida varoittaa siitä, että hänen jarrunsa ovat pettämässä? Se on piittaamattomuutta. Se ei ole ainoastaan väärin, se on piittaamattomuutta, Symonds jyrähti.

Symonds vakuuttaa, että vastaavassa tilanteessa Williamsilla toimittaisiin toisella tavalla.

- Jos tilanne olisi sellainen, niin käskisimme kuljettajaa pysähtymään. Emme välitä rangaistuksesta, koska emme halua vaarantaa kuljettajaa, Symonds painotti.

Tuoreimmat aiheesta

Britannian GP