Franco Colapinton pestaaminen Williamsin loppukauden F1-kuskiksi oli jättimäinen yllätys. 21-vuotias argentiinalainen putkahti kuin tyhjästä suoraan autourheilun kuninkuusluokkaan.
Logan Sargeantin potkuista huhuiltiin F1-ympyröissä jo jonkin aikaa, ja lopulta Hollannin GP:n harjoitusten raju kolari oli Williamsin tallijohdolle viimeinen niitti, ja Sargeant sai potkut. Huhuissa hänen korvaajakseen oli uumoiltu Mercedeksen reservikuljettaja Mick Schumacheria tai Red Bullin vastaavaa Liam Lawsonia, mutta brittitalli päätyi kokemattomaan Franco Colapintoon.
Hänellä on jo monen vuoden ura eri autoluokissa, mutta nuorukainen ei ole menestynyt vuosien saatossa erityisen loistokkaasti. Argentiinalainen Colapinto on tämän kauden F2-sarjassa kuudentena ja voittoja on irronnut 20 kilpailusta vain yksi. Viime ja toissa kaudella Formula 3 -sarjassa voittoja kertyi yhteensä neljä kappaletta, mutta kokonaispistetaulukossa hän ei päässyt nelossijaa korkeammalle.
Colapinto kuuluu Williamsin kuskiakatemiaan, joten kenties tallipäällikkö James Vowles näkee nuorukaisessa potentiaalia, joka on pysynyt piilossa.
– Uskomme, että tämä (päätös) antaa Williamsille parhaan mahdollisuuden kilpailla pisteistä loppukaudella, Vowles totesi tuoreesta nimityksestä.
On kuitenkin selvää, että Colapinton palkkaaminen brittitallin kuljettajaksi kauden yhdeksään viimeiseen F1-kisaan on suuri riski, sillä hänellä on alla vain yhdet ainoat harjoitukset F1-autolla tämän vuoden Silverstonen kisan yhteydessä.
LUE MYÖS: F1:ssä kuskipotkut – yllätyskorvaaja loppukaudeksi puikkoihin
Lisenssi kasaan vaivoin
Argentiinalaisen nousu F1-sarjaan oli pienestä kiinni, sillä siihen noustakseen kuskilta vaaditaan superlisenssi, mikä ei ole täysin yksinkertaista saavuttaa.
Superlisenssiin vaaditaan 40 pistettä, ja Colapintolle saatiin raavittua kasaan juuri tarvittavat pisteet. Normaalisti pisteitä kerätään kolmelta edelliseltä kaudelta, mutta koronaviruksen takia pisteitä lasketaan mukaan useammilta kausilta.
Katso jutun ylälaidan videolta, mistä Colapinton pisteet koostuvat.
Tähän mennessä Colapinton suurimpiin saavutuksiin kuuluu vuoden 2018 nuorten olympialaisten kartingin voitto, mutta ensi viikonloppuna kovin saavutus tulee eittämättä olemaan ajaminen F1-kisassa, kun Colapinto on ensimmäistä kertaa mukana Monzan kilpailussa.