Alkuviikosta lanseerattu suomalainen kevyttisle loppui tunneissa Alkon verkkokaupasta. Poikkeuksellista juomaa on jo kyselty aina Hong Kongista Lontooseen, mutta koronatilanne jarruttaa tällä hetkellä maailmavalloitusta.
Kuvassa Fred Karlsson & Eetu Topo.
Maanantaina 18.5. lanseerattu Kåska-kevyttisle kiinnosti niin paljon, että myynti jouduttiin keskeyttämään jo ennalta, valmistaja kertoo. Ensimmäinen erä myytiin loppuun niin nopeasti, että verkkomyynti jouduttiin sulkemaan ennakoivasti, jotta tavaraa varmasti riittää tilanneille.
– Kiinnostus on ollut valtavaa. Moni on kaivannut miedompaa vaihtoehtoa perinteisille gineille ja viinoille, helppoa tapaa nauttia kevyemmistä drinkeistä. Ollaan tässä nyt ihan uranuurtajia, joten Kåskan perään on kyselty reilusti jo myös ulkomailta, aina Hongkongista Lontooseen, kertoo Eetu Topo, toinen Kåskan perustajista.
Uutuusjuoma osuu kevyempien juomien trendiin. Ammattilaiset kertovat, että kulutustottumuksien muutos on näkynyt ravintoloissa ja baareissa jo jonkin aikaa. Kansainvälisesti palkittu baarimestari ja ravintoloitsija Timo Siitonen Flavour Venturesilta uskoo, että matala-alkoholipitoisuus ja alkoholittomuus ovat tulleet jäädäkseen nyky-yhteiskuntaan.
Kåska on kuusella ja sitruunalla maustettu sokeriton 15% vahva tisle.
– Ihmiset etsivät luontaisia tuotteita, makuelämyksiä ja ovat myös valmiita maksamaan niistä. Uusille tuotteille, jotka promoavat tätä ajattelumallia on varmasti kysyntää tulevaisuudessa, mausta tinkimättä.
"Kaikki lähti havainnosta, että vaikka juominen on muuttunut, viinat eivät ole"
Kåska-kevyttisle on kotimainen innovaatio, jota on ollut kehittämässä Topon ja liikekumppani Fred Karlssonin lisäksi liuta alkoholialan ammattilaisia. Vuoden kehitystyön ja 70 prototyypin jälkeen päivänvalon näki maailmallakin ainutlaatuinen tuote.
– Kaikki lähti havainnosta, että vaikka juominen on muuttunut, viinat eivät ole. Alkoholinkäyttö on muuttunut maltillisemmaksi halki maailman, joka näkyy jo esimerkiksi alkoholittomissa ja miedommissa oluissa ja viineissä, Topo sanoo.
Koronakriisi on kurittanut yrittäjiä ympäri maailman. Topolle ja Karlssonille se tarkoitti kansainvälisen rahoituksen ja ainoan ennalta avatun myyntikanavan menettämistä ennen kuin työtä ehdittiin edes kunnolla aloittaa.
– Muutamassa viikossa tilanne meni loistavasta epätoivoiseksi. Ehdimme lanseeraamaan Kåskan ravintoloille poikkeusjärjestelyjä edeltävällä viikolla. Pari viikkoa myöhemmin meni alta seuraaviksi vuosiksi katsottu rahoitus kansainvälisen kumppanin vetäydyttyä viime hetkellä kaikista hankkeistaan. Mutta, meille oli heti selvää, että ainoa suunta on eteenpäin, Karlsson kertoo.
Karlsson ja Topo päättivät laittaa kaikki peliin. Ravintoloille suunniteltu erä tarjottiin viipymättä Alkolle, jossa tuote herätti välittömästi kiinnostusta.
–Tarjous meni niin nopeasti läpi että emme osanneet edes varautua siihen kun tieto saapui. Taidettiin muutaman kerran tuulettaa, tässä tilanteessa kaikki hyvät uutiset ovat poikkeuksellisen arvokkaita, Topo naurahtaa.
Kåska-tiimin mukaan myös sosiaalisessa mediassa villiinnyttiin, kun tilanteesta kerrottiin.
–Avuntarjousten määrä on ollut valtavaa ja se näkyi nyt myös myymälöiden hyllyissä. Nyt kääritään hihat, jatketaan kovaa työtä ja tehdään uusi erä kesää varten, Topo jatkaa.
Lue myös: Erkki lisää pipetillä yhden tipan vettä olueen ja sulkee tuopin kannella, jotta voi myydä sitä olutbaaristaan Helsingissä: "Toivottavasti kyseinen kansalainen on nyt tyytyväinen"
Lähde: Kåska
***
10:20