Juomavalmistajat ja Alko povaavat erilaisille alkoholittomille juomille valoisaa tulevaisuutta.
Suomalaiset juomavalmistajat Hartwall ja Sinebrychoff sekä Alko ovat julkaisseet omat ennusteensa vuoden 2025 juomatrendeistä. Hyvinvointiteema tulee näkymään jatkossakin kuluttajien valinnoissa.
– Globaalisti on tunnistettu, että tällä hetkellä hyvinvointi ja terveys ovat suurimmat juomavalintoja ohjaavat tekijät, kertoo Hartwallin Insight and Research Manager Sini Hynynen tiedotteessa.
Lue myös: Tämä on Alkon ylivoimaisesti myydyin juoma
Vähemmän sokeria ja alkoholia
Hartwallin mukaan suomalaiset haluavat yhä enemmän esimerkiksi vähemmän sokeria sisältäviä juomia. Myös energiajuomien suosio on edelleen kasvussa. Lisäksi juomavalinnoilla pyritään vaikuttamaan sekä kehon että mielen hyvinvointiin.
Alko puolestaan kertoo, että alkoholittomien juomien tyylit ja kulutustilanteet monipuolistuvat ededelleen. Uutena ilmiönä alkoholittomilla vaihtoehdoilla korvataan myös muita kuin alkoholia sisältäviä juomia, esimerkiksi virvoitusjuomia.
– Alkoholittomien uudet tyylit eivät välttämättä jäljittele alkoholijuomia. Esimerkiksi sparkling tea eli kupliva tee on nousussa, Alkolta kerrotaan.
MTV Uutiset kertoi kuplivan teen kasvaneesta suosiosta syksyllä 2024.
Lue myös: Uudesta juomasta tuli heti "järjetön hitti" kaupoissa: "Myytiin loppuun alta aikayksikön"
Alkoholittomia oluita myyty hurjat määrät
Sinebrychoffilla ollaan huomattu erityisesti alkoholittoman oluen hurja suosionkasvu. Sinebrychoff myi viime vuonna jo 10 miljoonaa tölkkiä ja pulloa alkoholitonta olutta.
Viimeisen viiden vuoden aikana Sinebrychoffin alkoholittomien oluiden ja muiden alkoholittomien panimojuomien myynti on lähes kaksinkertaistunut ja samaa tahtia käy koko markkina.
– Kuluttajien kiinnostus terveellisiin ruoka- ja juomavaihtoehtoihin on lisääntynyt. Tämä koskee myös alkoholittomia ja matala-alkoholisia juomia. Etenkin nuoremmat kuluttajat etsivät tuotteita minkä avulla voi saada tasapainoa elämäntapaan, joko vähentämällä esimerkiksi alkoholia tai sokeria, kertoo Sinebrychoffin Insights Manager Riikka Tommila, joka seuraa työssään kuluttajien käyttäytymistä.
Panimon valikoimassa on alkaneen vuoden tammikuussa 12 erilaista alkoholitonta olutta, kolme alkoholitonta siideriä ja yksi alkoholiton lonkero.
Lue myös: Nollaolut nakertaa myös mietojen oluiden myyntiä – näin käy ykkösoluelle
Katso myös: Alkoholittomien lagereiden makutestissä löytyi selkeä suosikki ja erikoinen "nakkiolut"
6:57