Caesarsalaatti on monien yllätykseksi kotoisin Meksikosta.
Caesarsalaatti on niin ravintoloiden listoilta kuin kauppojen tiskeiltä tuttu klassikko. Suosikkisalaatin voisi nimen perusteella helposti yhdistää Julius Caesariin, mutta todellisuudessa ruokalajilla ei ole mitään tekemistä antiikin Rooman kanssa.
Mikä sitten on caesarsalaatin historia ja mistä sen nimi tulee?
Lue myös: Säästä rahaa nerokkaalla salaattiniksillä: "Muuttanut totaalisesti tapani tehdä salaattia"
Näin caesarsalaatti alun perin syntyi
Italiasta Yhdysvaltoihin 1910-luvulla muuttanut Cesar Cardini pyöritti ravintolabisnestä ensin Sacramentossa ja myöhemmin San Diegossa. Kieltolaki sai kuitenkin ravintoloitsijan siirtämään bisneksensä rajan taakse Meksikon Tijuanaan.
Cardinin tytär on kertonut isänsä Cesarin keksineen kuuluisan caesarsalaatin 4. heinäkuuta vuonna 1924.
Tarinan mukaan perheen Caesar’s-ravintolassa oli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän vuoksi niin kova ruuhka, että keittiöstä oli loppumassa monet ainekset. Kiireessä Cesar Cardini improvisoi asiakkaille salaatin, joka sisälsi ainakin romaine-salaattia, krutonkeja, parmesaania, kananmunankeltuaista, Worcestershire-kastiketta ja oliiviöljyä. On myös väitetty, että salaatin takana olisi ollut Cesarin veli Alex.
Sana caesarsalaatista levisi
BBC:n mukaan monet amerikkalaiset filmitähdet reissasivat 1920-luvulla Tijuanaan kieltolakia pakoon. Sana levisi eliitin keskuudessa nopeasti myös herkullisesta Caesar’s-ravintolan salaatista. Myös kuuluisa amerikkalaiskokki Julia Child on muistellut kirjassaan perheensä vierailua ravintolassa 1920-luvulla. Childin mukaan salaattireseptistä kohistiin pian Euroopassakin.
1940-luvulla Gourmet-lehti nimitti caesarsalaatin "nykyhetken gastronomiseksi kohokohdaksi" ja 1950-luvulla ranskalaiset ruokakriitikot ylistivät sitä "parhaimmaksi Amerikasta peräisin olevaksi reseptiksi 50 vuoteen".
Lopulta Cardinin perhe muutti Tijuanasta Los Angelesiin, missä he patentoivat kuuluisan salaattikastikkeensa loppuun hiotulla reseptillä vuonna 1948. Kastiketta myydään edelleen Caesar Cardini’s -brändin alla. Myös Caesar’s-ravintola on edelleen toiminnassa Meksikon Tijuanassa ja tarjoilee kuuluisaa salaattia.
Lue myös: Syötkö kurkkua, tomaattia ja salaattia? Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen varoittaa terveysmokasta
"Resepti elämäsi parhaaseen caesarsalaattiin"
Erinomaisen caesarsalaatin ohjeen on vinkannut aiemmin MTV:n ruokaohjelmistakin tuttu kokki Harri Syrjänen.
– Tässä resepti sun elämäsi parhaaseen caesarsalaattiin. Yksinkertaiset raaka-aineet, helppo valmistaa ja makua paljon. Toimii sellaisenaan tai päälle voi grillaa esimerkiksi pihvin, broiskua tai jotain fisua, kokki ylisti vuonna 2022 ohjettaan Instagram-julkaisussaan.