Pinaattiletut taipuvat myös pinaattipannariksi! Kylmä nakki -yhteisön suosikkiohje päätyi uutuuskirjaan.
Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon uusi ruokakirja Kylmä nakki (Otava, 2021) on kaikille lapsellisille ihmisille, jotka haluavat jatkossakin mennä sieltä missä aita on matalin – ehkä kuitenkin astetta maukkaammin.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin keskiviikkona Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon kesällä julkaistusta Kylmä nakki -ruokakirjasta (Otava, 2021). Kylmä nakki on koottu kahden mukavuudenhaluisen ruoka-alan ammattilaisen toimesta palvelemaan nirsoja lapsia ja heidän perheitään. Ruokaohjeissa hyödynnetään häpeilemättä myös puolivalmisteita, sillä kenenpä ostoslistalle ne eivät kuuluisi.
– Kylmä nakki on mielentila. Laiskuus sai aikaan sen, että ohjeet on helppo toteuttaa, tiskiä ei tule liikaa ja suurin osa valmistuu nopeammin kuin teini ehtii alkaa murjottaa tai taaperon Pikku Kakkonen päättyy, tekijät toteavat tiedotteessa.
Pinaattipannari on laiskan kotikokin pelastus
Kylmä nakki -teoksessa on mukana muun muassa huippusuosittu oje pinaattipannariin. Kyseessä on siis pannukakkuversio perinteisistä pinaattiletuista.
– Tämä oli yksi suosituimmista ohjeista, jonka jaoimme Kylmä nakki -Instagram-tilillä. Se sai heti valtaisan kommenttivyöryn ja löysi paikkansa monen perheen arjessa, Kylmä nakki -teoksessa kerrotaan.
Hanna Gullichsen kertoo MTV:lle, että idea pinaattipannarin paistamisesta pellillä tuli yhteisön seuraajilta.
– Jos ei jaksa pannulla paistella, niin heittää vain pellin uuniin! Itse tykkään lämmmittää tätä pannaria seuraavana päivänä leivänpaahtimessa. Saksilla vain leikkaa paloiksi, Hanna vinkkaa.
Tekijöiden mukaan lapsetkin voi ottaa mukaan tämän pinaattipannarin tekoon, sillä tässä ei pienikään kokki saa aikaan kummempaa vahinkoa kuin lattialle tippuneen kananmunan.
– "Helppoa kuin nakki", totesi yksi neljävuotias.
Nappaa ohje: Pinaattipannari – se pinaattilettujen helpompi versio!
Videolla: Nerokas vinkki siihen, mitä voi tehdä ylijääneellä kaurapuurolla!
0:41