Koostimme juhannuksen kunniaksi yhteen parhaat makkaravinkkimme ja -niksimme. Hallitsetko jo nämä?
Grillimakkara maistuu suomalaisille erityisesti kesällä. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin aiemmin suomalaisten ahmivan vuositasolla peräti 20 miljoonaa kiloa grillimakkaraa. Makkara on myös suomalaisten juhannusruokien ykkösherkku. Lihatiedotusten jäsenyritysten mukaan kauppoihin toimitetaan juhannusviikolla peräti 1,5 miljoonaa kiloa grillimakkaroita.
Juhannuksen kunniaksi on aika kerrata mahtavia makkaravinkkejämme sekä -niksejämme.
Näin makkara kuuluu grillata
Aloitetaan ihan perusasioista. Osaatko grillata makkaran oikein? Näin saat aikaiseksi parhaan lopputuloksen HK:n asiantuntijan mukaan:
0:55
Oikea tapa grillata raakamakkarat
Entäpä sitten raakamakkaroiden grillaaminen? Miten homma eroaa perus grillimakkaran paistamisesta? Videolta voit kurkata parhaat tärpit raakamakkaran paistamiseen grillissä.
1:21
Viiltojen tekeminen grillimakkaroihin: Kolme erilaista tapaa
Viiltojen tekeminen grillimakkaroihin ei ole välttämätöntä, mutta toisaalta viilloilla voi saada aikaiseksi visuaalisesti näyttävämmän makkaran lautaselle. Lisäksi viillot auttavat tunnnistamaan eri makkaralaadut grillissä. Videolta voit kurkata kolme erilaista tapaa viiltojen tekemiseen:
0:47
Todella spesiaali tapa makkaroiden grillaamiseen
Jos perinteinen hiili- tai kaasugrilli tuntuu liian tylsältä vaihtoehdolta makkaran grillaamiseen, voit testata tätä menetelmää. Makkaran voi nimittäin grillata vaikkapa kuumailmapuhaltimella:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Viikonlopun munayllätys! Grillikokki-Jonin makkaramunaa on testattava
Tässä myös vähän spesiaalimpi herkku grillimakkarasta. Grillikokki-Jonin makkaramuna soveltuu vaikka juhannusjuhlinnan jälkeiseen aamuun.
1:05
Bonusvinkki: Legendaarinen makkarashotti
Jos luulit jo nähneesi kaiken, kurkkaa tämä makkaraidea. Grilli- tai lenkkimakkarasta voi nimittäin kovertaa itselleen kesäisen shottilasin. Täytä haluamallasi juomalla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.