Saksanpähkinät voivat auttaa painonpudotuksessa, väittää uusi tutkimus.
Jos laihduttaminen tai ruokavalion muuttaminen terveellisempään suuntaan on tavoitteena, kannattaa ehkä ottaa saksanpähkinät osaksi ruokailua. Uuden tutkimuksen mukaan saksanpähkinät voivat auttaa hallitsemaan ruokahalua.
Bostonissa sijaitsevan Beth Israel Deaconess Medical Centerin tutkijoiden mukaan saksanpähkinöiden syöminen voi auttaa pitämään ruokahalua aisoissa, kun kyseessä ovat niin sanotusti ”paljon halutut” ruoat.
Tutkimuksessa seurattiin kahta ryhmää, joista toiselle annettiin smoothie, jossa oli noin 14 saksanpähkinän puolikasta ja toiselle annettiin plasebo-smoothie, joka maistui samalta ja jossa oli saman verran kilokaloreja. Kaikki tutkimukseen osallistuneet 10 aikuista oli luokiteltu painoindeksinsä mukaan ylipainoisiksi.
Ryhmät joivat smoothieita viiden päivän ajan, jonka jälkeen he osallistuivat neurokognitiivisiin testeihin. Testien aikana heille näytettiin kolmenlaisia erilaisia kuvia: Kuvia paljon rasvaa sisältävistä tuotteista, kuten kakuista ja sipulirenkaista, vähän rasvaa sisältävistä tuotteista, kuten hedelmistä ja vihanneksista, sekä kuvia jostain muusta kuin ruoista, kuten kukista ja kivistä.
Tutkimukseen osallistuneet palasivat normaaliin ruokavalioonsa kuukauden ajaksi, jonka jälkeen koe toistettiin päinvastaisilla smoothieilla. Koko tutkimuksen ajan osallistujien aivoja seurattiin toiminnallisen magneettikuvauksen keinoin.
Tutkijoille selvisi, että kun osallistujien juodessa saksanpähkinöillä rikastutettua smoothieta he tunsivat vähemmän nälän tunnetta ja heidän oikeanpuoleinen aivosarakkeensa, joka säätelee muun muassa ruokahalua, oli aktivoituneempi.
Samat tutkijat ovat myös aiemmissa tutkimuksissa saaneet selville, että saksanpähkinät voivat lisätä kylläisyyttä ja sen tunnetta. Tutkijat suosittelevat saksanpähkinöitä erityisesti liikalihaville ja ihmisille, joilla on tyypin 2 diabetes.
Jotta voitaisiin täysin varmistaa, että saksanpähkinöiden syönti todella vaikuttaa aivoihin säätelemällä nälän tunnetta, täytyisi pähkinöiden syöntiä tutkia isommalla otoksella ja pidemmällä aikavälillä. Tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin lupaavia.
Saksanpähkinöiden ottaminen osaksi ruokavaliota ja painonhallinnan avuksi ei ainakaan ole haitallista. Laita herkkua smoothien sekaan, puuron päälle tai vaikka salaattien sekaan!
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.