K-ryhmän tekemän tuoreen kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista asioi ruokakaupassa oman kassin kanssa. Kauppareissun yllättäessä ostokset kuljetetaan kuitenkin muovikassissa.
K-ryhmä selvitti tuoreessa kyselytutkimuksessaan muovi- ja kestokassien käyttöä kaupoissaan. Kyselyyn vastanneista 720 henkilöstä jopa 83 prosenttia kertoi pitävänsä omaa kassia mukana ruokakaupassa aina tai yleensä.
Kaupan liitto teki vuonna 2016 Ympäristöministeriön kanssa sopimuksen, jonka tarkoituksena on vähentää muovikassien kulutusta. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan enintään 40 kappaletta henkeä kohden vuodessa. Muovikassisopimukseen ovat sitoutuneet kaikki suomalaiset kauppaketjut, K-ryhmä, S-ryhmä ja Lidl.
Lue myös: Jere testasi kikat "jurppiviin pullonkorkkeihin" – nyt kommentoi Hartwall
Eläkeläisillä useimmin oma kassi, lapsiperheet ostavat muovipusseja
Myyntidatan mukaan muovikasseja ostavat eniten lapsiperheet. Datan toisessa päässä korostuvat sen sijaan eläkeläiset, jotka ostavat suhteessa vähiten muovikasseja verrattuna muihin asiakasryhmiin. Eläkeläisistä jopa 93 prosenttia vastasi pitävänsä ruokaostoksilla mukana aina tai yleensä omaa kassia.
Yleisin syy siihen, ettei omaa kassia ollut kaupassa mukana oli kyselyn perusteella kauppareissun yllättävyys: näin totesi 57 prosenttia vastaajista. Oma kassi otetaan kauppaan mukaan, koska se on ympäristöystävällistä ja käytännöllistä.
Lue myös: Näin kurkun säilyvyys paranee jopa kolminkertaiseksi
Kassalta ostettu muovikassi on kallis roskapussi
Kyselyn avoimissa vastauksissa korostui, että muovikassi valitaan muiden vaihtoehtojen sijaan, koska sitä voi käyttää roskapussina. Sama korostui myös muovikassin uudelleenkäytöstä kysyttäessä: selvästi suosituin vastaus oli käyttää muovikassia uudestaan roskapussina.
K-ryhmästä muistutetaan, että pelkästään roskapussiksi kassalla myytävää muovikassia ei kannata ostaa, sillä rullassa myytävät jätekassit ovat kappalehinnaltaan edullisempia.
Kolme suosituinta syytä muovikassin valitsemiseksi kassalta muiden kassivaihtoehtojen sijaan olivat muovikassin uudelleenkäyttämisen kätevyys, muovikassin edullisempi hinta kestokassiin verrattuna ja muovikassin ostaminen tottumuksesta.
Keskon osto- ja myyntijohtaja Sirpa Koppinen-Lindström muistuttaa tiedotteessa, että rullassa tuleva jätekassi on ohuempaa muovia ja niiden kappalehinta on vain noin kolmannes kassalla myytävän muovikassin hinnasta
– Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että rullallinen jätekasseja on kukkarolle parempi valinta, kun vertaillaan kassalta myytävän muovikassin käyttöä roskapussina ja jätekäyttöön suunniteltujen kassien valintaa.
Lue myös: Ruokaostosten huomaamaton rahareikä – tuhlaatko tähän tuotteeseen?
Lähde: K-ryhmä