Voi on perunan paras kaveri, mutta oletko jo maistanut pottua ruskistetun voin kanssa?
Ruskistettu voi on ollut jo jonkin aikaa erittäin trendikäs lisuke. Se sopii mainiosti kastikkeeksi esimerkiksi perunoiden, kalan ja vihannesten kanssa, mutta myös vaahdotettuna leivän päällä. Ruskistettua voita on ylistänyt muun muassa suomalainen huippukokki Henri Alén.
– Ruskistettu voi on näkynyt laaturavintoloiden ruokalistoilla jo pitkään. Nyt kannattaa koittaa tämän trendiherkun tekoa myös kotikeittiössä. Suomalaisille tuttu voin maku saa aivan uuden ulottuvuuden ruskistamalla, Alén totesi kesällä 2018
Erityisen hyvin ruskistettu voi sopii perinteisten keitettyjen perunoiden makupariksi. Voita ruskistamalla saat helposti simppelin, mutta jumalaisen maukkaan kastikkeen potuille. Halutessasi voit lisätä voin joukkoon myös esimerkiksi tuoreita yrttejä makua antamaan.
Ruskistettua voita ylistivät myös Samassa liemessä -ohjelman kokit Meri-Tuuli Väntsi ja Pipsa Hurmerinta.
– Vanha kunnon peruna maistuu taivaalliselta, kun sen valelee ruskeaksi paistetulla voilla! Tämä on lisäke, mutta mikä lisäke! Ruskea voi eli pähkinävoi nostaa peruspotut aivan uuteen sfääriin.
Katso resepti: Ruskistettu voi ja perunat
Lue myös: Suomen paras perunalajike? Ekspertillä yksi takuuvarma suosikki: "En ikinä keitä sitä"
***
Miksi perunaa kannattaa syödä? Ruokatoimittaja ja -kirjailija Sanna Mansikkamäki kertoo: