Taffel uudistaa sipsipussejaan muuttamalla muun muassa niiden kokoa sekä pakkausmateriaalia.
Taffelin kuluttajatutkimuksista käy ilmi, että suomalaiset etsivät sipsihyllyltä tuotteita yhä monipuolisempiin tilanteisiin. Sipsipuseissa pienempien pakkauskokojen kysyntä on kasvanut tasaisesti jo useiden vuosien ajan.
Kuluttajatutkimusten tulosten perusteella Taffel onkin päättänyt uudistaa pussivalikoimaansa. Muutoksen myötä vanhat pussikoot, kuten Mega Bag, jäävät historian.
Lue myös: Oikea tapa sekoittaa dippijauhe kermaviiliin: "Miksi en ollut tajunnut tätä aiemmin?"
Isoin pussikoko aiempaa pienempi
Sipsejä saa jatkossa kolmessa eri pussivaihtoehdossa: Big Time, Good Time ja Snack Time.
Pusseista suurin on jatkossa Big Time. Isot pussit ilmestyvät kauppoihin jo syksystä alkaen.
Taffelin omistavalta Orklalta kerrotaan MTV Uutisille, että pussien paino ja pakkauksen mitat tulevat vaihtelemaan hieman riippuen tuotteesta.
– Tähän vaikuttaa muun muassa pussissa olevan snacksin koko ja rakenne. Big Time -pussin paino on tuotteesta riippuen 250–270 grammaa, Orklan Suomen viestintäjohtaja Nina Olin kertoo MTV Uutisille.
Taffelin isoimpien pussien koko siis käytännössä pienenee, koska Mega Bag -pussit ovat olleet jopa 325 gramman painoisia.
Orklan mukaan Good Time- ja Snack Time -pussit tulevat kauppoihin vuoden 2025 aikana, joten niiden tarkat mitat varmistuvat vasta myöhemmin, ja vastaavasti niissä grammamäärät vaihtelevat tuotteiden koon ja rakenteen mukaan.
Good Time -pussit ovat Big Timea pienempiä ja Snack Time -pussi puolestaan on pusseista pienin.
Kiiltävät sipsipussit katoavat
Pussikonseptin uudistuksen yhteydessä Taffel päivittää myös pussien ulkoasua ja materiaalia.
– Pusseissa on uusi mattapinta ja päivitetty design, joka kertoo aikaisempaa selkeämmin miltä tuotteet maistuvat, Taffelilta kerrotaan MTV Uutisille.
Sipsipussien kokojen ja ilmeen uudistus ei vaikuta sipsien resepteihin ja makuihin. Mitään makuja ei olla poistamassa uudistuksen yhteydessä. Uusia sipsimakuja sen sijaan on tiedossa.
– Nyt syksyyn toimme Dinerin, joka tekee kuluttajien toiveesta paluun muutaman vuoden tauon jälkeen. Keväällä lanseeraamme taas useampia uusia makuja.
Katso myös: Tiesitkö? Näin dippijauhe pitäisi sekoittaa kermaviiliin
0:27