Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tämä burgeri oli hitti jo ennen juustohampurilaista – nyt sitä saa Suomestakin: "Todellinen legenda"

DSC01157
Antti Suikkari
Julkaistu 26.01.2022 16:56

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Oletko koskaan kuullut Oklahoman sipuliburgerista? Legendaarinen hampurilainen rantautuu nyt myös suomalaisen burgeriketjun ruokalistalle.

MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin kerrottu erilaisista burgeritrendeistä Suomessa. Viime vuonna burgerihifistelijöiden keskuudessa kuhistiin muun muassa smash burgereista. Nämä litistettyyn, paistopinnaltaan täydelliseen jauhelihapihviin perustuvat hampurilaiset raivasivat tuolloin pikku hiljaa tietään koko kansan tietoisuuteen.

Lue myös: Vapise briossi! Uusi hampurilaissämpylä valloittaa Suomen: "Sitä on odotettu"

Burgeriyhteisö Burger Lovers Finlandin perustaja Antti Suikkarin mukaan smash burger -pihvin ideana on paistaa todella ohut pihvi todella kuumalla pannulla. Apuvälineenä voi käyttää vaikkapa rautakaupasta löytyviä työkaluja. 

– Voi käyttää pientä kattilaa tai muurauskauhaa. Ajatus on siinä, että pyritään maksimoimaan todella rapea ja hyvä paistopinta. Pihviin tulee intensiivinen lihan maku. Kyse on maillard-efektistä, jossa lihan aminohapot ja sokerit karamellisoituvat, Suikkari kuvaili MTV:lle viime vuonna.

Oklahoman sipulihampurilainen oli lama-ajan hitti

DSC01103

Sipulihampurilainen valmistetaan smash burgerin tapaan.

Nyt smash burgerin rinnalle on nousemassa uusi trendikäs herkku, oklahomalainen sipulihampurilainen. Suikkarin mukaan Oklahoma Onion Burger syntyi alun perin jo 1920-luvulla ennen suurta lamaa, jolloin yrittäjät etsivät edullisia raaka-aineita burgereiden täytteeksi.

Tämän yli 100 vuotta vanhan sipulihampurilaisen isäksi on tunnustettu oklahomalaisen Hamburger Inn -ravintolan omistaja Ross Davis. Koska liha oli kallista ja sipuli halpaa, alkoi Ross painamaan ja hieromaan pihvien päälle ohuen ohueksi suikaloitua sipulia. Ideana oli, että sipuli sulautuu osaksi pihviä. Sipuli paistui pihvistä irtoavassa rasvassa, lihaa säästyi ja asiakkaat saivat vatsansa täyteen.

Ross nimesi hampurilaisen Depression Burgeriksi eli lamaburgeriksi ja se maksoi tuolloin 5 senttiä.

– Käytännössä Ross Davis valmisti jo 100 vuotta sitten viime vuosina trendikkääksi tulleita smash burgereita. Itse tutustuin aitoon oklaholmalaiseen sipulihampurilaiseen Sid’s Dinerissa El Renossa yli 15 vuotta sitten. Sid’s Diner oli listattu George Motzin Hamburger America -kirjassa, joka toimi omilla työmatkoillani eräänlaisena hampurilaisfanin matkaoppaana osavaltiosta toiseen, Suikkari kertoo nyt tiedotteessa.

Suikkarin mukaan sipulilla on myös tärkeä osa hampurilaisten historiassa, sillä se toimi lisukkeena jo ennen sinappia, ketsuppia tai juustoa. 

– Esimerkiksi juustohampurilainen keksittiin Kaliforniassa vasta vuonna 1924, jatkaa Suikkari.

Suomalaisketju ottaa sipuliburgerin listoilleen

Legendaarinen Oklaholman sipulihampurilainen löytyy nyt myös Boneless-ravintoloiden listalta. 

– Oklaholma Onion Burger on hampurilaispiireissä todellinen legenda, ja halusimme kunnioittaa tätä legendaarista hampurilaista tekemällä siitä oman versiomme. Tosin Boneless versiossa lamasta ei ole tietoakaan eli lihaa on annoksessa normaali määrä, kertoo Dean Lyijynen, Boneless-ketjun perustaja.

Bonelessin sipulihampurilaisessa lisätwistinä on sipulia monessa eri muodossa. Kyseessä on Lyijysen mukaan oikea ”sipulipommi”, sillä annoksessa on paistetun sipulin lisäksi paahdettua salottisipulia sekä sinappi-sipulimajoneesia. Boneless-ravintoloita on tällä hetkellä Helsingissä, mutta ketjun on ensi vuonna tarkoitus laajentua muuallekin Suomeen. 

Kokeile sipuliburgerin tekemistä kotona: Oklahoma Onion Burger – Antti Suikkarin sipulihampurilainen

Katso videolta, miten smash burger valmistuu:

2:47img

Tuoreimmat aiheesta

Hampurilainen