Amerikkalaiset onnistuivat valmistamaan kaikkien aikojen ensimmäisen keinolihapullan.
Amerikkalainen start up -yritys on valmistanut kaikkien aikojen ensimmäisen perinteisen lihapullan laboratoriossa kasvatetusta keinolihasta. Keinolihapulla muistuttaa kaikilta ominaisuuksiltaan asiantuntijoiden mukaan aivan tavallista lihapullaa.
– Katsoimme, kuinka lihapulla reagoi pannulla, kuulimme sen tirisevän ja haistoimme lihaa. Se maistui juuri sille, kuin lihapullan kuuluukin, Memphis Meatsin toimitusjohtaja Uma Valeti toteaa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun lihapulla on paistettu naudan soluista, joiden vuoksi ei ole tarvinnut tappaa eläintä, Valeti jatkaa.
Memphis Meats kasvattaa laboratorio-oloissa keinolihaa eläinten lihassoluista. Yritys kehittää jatkuvasti naudan-, porsaan ja kananlihan valmistusprosessiaan, ja tavoitteena on saada tuotteita myyntiin 3–4 vuoden kuluessa.
Tulevaisuudessa ensimmäisenä keinolihatuotteista aiotaan ottaa myyntiin hodarit, makkarat, hampurilaiset sekä lihapullat. Tuotteita kehittämään aiotaan palkata arvostettuja kokkeja, jotta keinolihoista saataisiin mahdollisimman paljon irti.
Lähde: Fox News