Tiesitkö? Näistä kaloista saa eniten D-vitamiinia

kalatistki kala lohi silakka savulohi
Esimerkiksi sesongissa olevat silakat ovat erittäin D-vitamiinipitoisia. Shutterstock

Eri kalojen D-vitamiinipitoisuuksissa on yllättävän paljon eroja. 

Kerroimme MTV Uutisten Makuja-sivuilla keskiviikkona kalan hyödyistä sydänterveydelle. Kalayhdistyksen mukaan kalan pehmeä rasva on hyödyksi sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä, sillä se auttaa parantamaan veren rasva-arvoja. 

– Säännöllinen kalan syöminen onkin yhdistetty pienempään riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, kuten sepelvaltimotautiin ja aivohalvauksiin, Pro Kala ry:stä kerrotaan. 

D-vitamiinipitoisuuksissa yllättävän paljon eroja

Kaloista saa myös D-vitamiinia. Normaalisti ulkona kesäkuukausina aikaansa viettävät ihmiset tarvitsevat tutkimusten mukaan talvella D-vitamiinia noin 10 mikrogrammaa vuorokaudessa ravinnosta tai ravintolisistä, kertoo Ruokavirasto.

Eri kalojen D-vitamiinipitoisuuksissa on kuitenkin yllättävän paljon eroja. 

– Suuri osa suomalaisten ravinnosta saamasta D-vitamiinista tulee kalasta. Lajista riippuen määrät voivat kuitenkin vaihdella suurestikin, kerrotaan Suomen kalakauppiasliitosta.

Näistä kaloista eniten D-vitamiinia

THL:n ylläpitämästä elintarvikkeiden koostumustietopankki Finelistä selviää, kuinka monta mikrogrammaa D-vitamiinia eri kalalajeista saa. 

Runsaasti D-vitamiinia saa esimerkiksi kuhasta, siiasta ja silakasta. Myös lahna ja muikku ovat varsin D-vitamiinipitoisia. Sen sijaan esimerkiksi hauessa D-vitamiinia on vähänlaisesti.

Suomalaisten rakastamasta lohesta ja kirjolohesta D-vitamiinia saa myös kohtuullisen hyvin. Pro Kala ry:n mukaan 120 gramman annoksesta kuhaa tai siikaa saa D-vitamiinia peräti 28 milligrammaa. Samankokoisessa silakka-annoksessa D-vitamiinia on noin 23 milligrammaa ja ahven-, lohi- tai kirjolohiannoksesta 9,5 milligrammaa.

Tutuissa pakastekalatuotteissa D-vitamiinia on sen sijaan vähänlaisesti. Esimerkiksi pakasteseitissä sitä on enimmillään 1,8 milligrammaa sataa grammaa kohden. Teollisissa ja pannulla paistetuissa kalapuikoissa Fineli ilmoittaa D-vitamiinipitoisuudeksi 1 milligrammaa sataa grammaa kohden.

Katso myös: Savukalaa puolet halvemmalla ruokakaupasta

Savukalaa puolet halvemmalla ruokakaupasta 0:44
Näin voit säästää savukalaostoksilla.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat