Tämän helpon arkiruoan salaisuus piilee kastikkeessa, joka valmistuu pastan kiehuessa muutamassa minuutissa.
Video: Näppärällä kikalla keität pastaa aina oikean määrän.
Avokadosta, basilikasta ja pinaatista valmistuva kastike on melko paksua, jonka vuoksi pastalaatuun kannattaakin tässä ruokalajissa kiinnittää erityistä huomiota. Spagetti ja nuudelit toimivat ruoassa hyvin, toisin kuin vaikkapa huonosti paksua kastiketta sisäänsä imevä penne-pasta.
Pastan lisäksi myös avokadojen kypsyyteen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä raaka avokado ei muussaudu blenderissä toivotulla tavalla. Jos kotiisi on päätynyt vain raakoja avokadoja, ei huolta. Poimi tästä talteen vinkki, jolla kypsytät avokadot muutamassa minuutissa.
Kermainen avokadopasta neljälle
340 g pastaa, esimerkiksi spagettia
2 avokadoa
n. 1 dl tuoretta basilikaa
n. 1. dl baby-pinaatin lehtiä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
Tarjoiluun:
parmesaania
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
Keitä pasta isossa kattilassa suolatussa vedessä puolikypsäksi. Tee sillä välin kastike. Lisää avokadon hedelmäliha blenderiin basilikan, pinaatin, valkosipulin, sitruunamehun ja suolan kanssa. Anna käydä noin minuutin ajan, kunnes kastike on tasaista. Lisää blenderin käydessä joukkoon oliiviöljy.
Siivilöi pasta ja kaada ne isoon kulhoon. Lisää pastan joukkoon kastike ja sekoita. Lisää päälle parmesaanilastuja, tuoretta basilikaa ja kirsikkatomaatteja.
LUE MYÖS: Herkullinen kikka! Taio kirsikkatomaateista hetkessä entistäkin maukkaampia
Lähde: TheKitchn