Valmistusohje
Liuota huoneenlämpöiseen kermaviiliin hiiva, jauhot ja hunaja. Anna juuren käydä yön yli jääkapissa muovilla peitettynä.
Sekoita juuren muodostumisen jälkeen taikinaan kuuma maito ja voisula sekä suola. Lisää taikinaan jauhoja ja vaivaa niin, että saat hyvän hiivataikinan.
Kauli tai levitä taikina isoksi levyksi n. 50 x 40 cm. Jätä taikinan alle reilusti jauhoja tai käytä silikonialustaa. Silppua ja paista sipuli ja paista se öljyssä pannulla. Pilko savulohi pieniksi paloiksi ja hienonna tilli. Voitele iso reiällinen irtopohjakakkuvuoka.
Levitä taikinalevylle huoneenlämpöinen tuorejuusto ohueksi kerrokseksi. Levitä päälle paistettu sipulisilppu, pilkotut kalafileet ja tillisilppu. Mausta rouhitulla mustapippurilla.
Kieritä taikina rullalle kääretortun tapaan. Leikkaa rulla terävällä veitsellä 8 palaksi ja asettele palat vieri viereen pystyyn voideltuun torvelliseen kakkuvuokaan.
Anna kohota leivinliinalla peitettynä puolisen tuntia. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20-25 min.
Tarjoile blinileipää kirjolohen mädin ja tillisilpun sekä halutessasi ranskankerman kanssa
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy