Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Lammaspaistia rosmariinin kera

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Paista pieniä, kiinteitä omenoita ja sipulia lampaanpaistin kaveriksi, se on kaunista ja ennen kaikkea erittäin maukasta. Omenat antavat paistille hieman happamuutta, ja maistuvat hieman valkosipulilta.

Kymmenelle

  • 2 ½ kg lampaanpaistia luineen
  • 1 sitruunan mehu
  • ¾ dl japanilaista soijaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 rkl tuoretta rosmariinia
  • 10 omenaa
  • 1 kokonainen valkosipuli
  • 10 pikkusipulia
  • paistin paistoliemi
  • 1 dl omenamehua
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • soijaa
  • suolaa

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pyyhi paisti kunnolla kuivaksi ja aseta se uunipannulle. Sekoita sitruuna, soija, mustapippuri, rosmariini ja 2 puristettua valkosipulinkynttä. Penslaa paisti seoksella ja laita uuniin, paista 30 minuuttia.

2. Kuori sipulit. Poista omenoista siemenkodat. Laita kuorittu valkosipulinkynsi jokaisen omenan sisään. Käännä paisti ja penslaa myös toinen puoli. Asettele sipulit vuokaan, penslaa myös ne mausteseoksella. Lisää hieman vettä vuokaan. Pistä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Paista vielä 15 minuuttia.

3. Laita omenat vuokaan paistin viereen. Penslaa paistia aina välillä kunnes mausteseos on loppu, lisää vettä vuokaan tarvittaessa. Paista, kunnes paistin sisälämpötila on 65 astetta vaaleanpunaiselle lihalle, 72 astetta läpikypsälle lihalle. Kääri paisti voipaperiin ja anna sen levätä vähintään 10 minuuttia ennen viipalointia.

4. Säästä vuokaan kertynyt liemi. Mittaa se ja lisää vettä niin että saat yhteensä 5 dl. Lisää 1 dl omenamehua ja vatkaa mukaan 3 rkl vehnäjauhoja. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaen ja anna kiehua pari minuuttia. Mausta muutamalla tipalla soijaa ja tarvittaessa suolalla.

Tuoreimmat aiheesta

Lampaanpaisti