Kasvispizza maistuu muillekin kuin vegetaristeille, kokeile vaikka. Tämä versio kruunataan tuoreilla rucolanlehdillä paistamisen jälkeen.

4 hengelle

  • 25 g hiivaa
  • 2 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
  • 7 dl erikoisvehnäjauhoa
  • 1 tl suolaa

Täyte

  • 50 g mozzarellaa viipaleina
  • 1/2 dl hienonettua persiljaa
  • 1 rkl kapriksia
  • 2 valkosipulinkynttä silputtuna
  • suolaa ja mustapippuria jauhettuna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 10 rucolanlehteä

Valmistusohje

1. Taikina: liuota hiiva neljännekseen kädenlämpöisestä vedestä. Lisää 2 rkl jauhoa ja sekoita tasaiseksi. Anna nousta leivinliinan alla 30 minuuttia. Muotoile työlaudalle 6 dl:sta (loput jäävät leivontaan) jauhoja keko, jonka keskellä on mahdollisimman syvä kraateri. Kaada alkutaikina, suola ja loput vedestä syvennykseen. Työstä ainekset yhteen hyvin jauhotetuilla käsillä ja vaivaa taikinaa kunnolla ainakin 10 minuuttia. Jaa taikina neljään yhtä suureen osaan, pyöritä ne palloiksi ja anna nousta leivinliinan alla noin kaksi tuntia.

2. Lämmitä uuni 275 asteeseen. Tee kustakin pallosta pizzapohja: vaivaa ensin muutama minuutti, sitten taputtele ja painele kämmenellä, kunnes saat ohuen, pyöreän levyn.

3. Valuta mozzarella kunnolla. Voit vielä kaulia levyjä niin, että niihin muodostuu hieman paksumpi reuna, cornicione. Levitä mozzarellaviipaleet taikinalevyille, mutta jätä reunasta 2 cm peittämättä. Jaa pizzoille muut ainekset, paitsi rucolanlehdet. Ripottele suolaa ja pippuria ja valuta kaiken päälle runsaalla kädellä öljyä. Paista uunissa ylätasolla noin 8 minuuttia. Ripottele rucolat pizzojen pinnalle ennen tarjoilua.

Tuoreimmat aiheesta

Kasvispizza