1. Liuota hiiva 1/4 dl:aan kädenlämpöistä vettä. Lisää 2 rkl jauhoa ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Nostata leivinliinan alla 30 minuuttia. Kasaa korkeaksi vuoreksi 6 dl jauhoa leivinpöydälle (loppu menee leipomiseen) ja muodosta keskelle mahdollisimman syvä kraatteri. Kaada syvennykseen alkutaikina, suola ja loput vedestä. Työstä varovasti ainekset yhteen hyvinjauhotetuin käsin. Vaivaa voimakkaasti vähintään 10 minuuttia. Jätä taikina kohoamaan leivinliinan alle noin 2 tunniksi, kunnes se on kaksinkertaistunut.
2. Kuumenna uuni kuumimmaksi, 275 asteeseen ja laita grillivastus päälle. Kuori ja viipaloi sipulit renkaiksi. Paista ne pehmeiksi ja kullankeltaisiksi voissa. Siirrä sipulit valumaan vadille.
3. Vaivaa taikinaa pari minuuttia. Painele ja taputtele taikina ohueksi, pyöreäksi levyksi. Painele lopuksi rystysillä levyn ympäri (n. 2 cm reunasta), niin että muodostuu vähän korkeampi reuna. Nostele sipulit levylle, samoin anjovisfileet. Paista 5-7 minuuttia. Pudottele kermaviilinokareita pinnalle juuri ennen tarjoilua.