Terveelliset elämäntavat auttavat pienentämään syöpäriskiä.
Suomessa havaitaan vuosittain yli 30 000 uutta syöpätapausta. On arvioitu, että tulevaisuudessa joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana.
Merkittävä syy syöpien yleistymiselle on väestön ikääntyminen – syövät ovat pääosin ikäihmisten sairauksia. Tietyt syöpätyypit lisääntyvät myös elintapojen kautta.
Yhdysvaltain syöpäyhdistys on arvioinut, että useampi kuin neljä kymmenestä syövästä ja syöpäkuolemasta liittyy riskitekijöihin, joita ihminen itse voi hallita.
Health-sivuston haastattelemat syöpäasiantuntijat kertoivat seitsemän tapaa, joilla omaa sairastumisriskiään voi pienentää.
1. Älä tupakoi
Tupakointi voi aiheuttaa ainakin 14 eri syöpää – keuhkosyövän lisäksi esimerkiksi, suu- ja kurkkusyöpää, ruokatorven syöpää, maksasyöpää, haimasyöpää ja suolistosyöpää.
On arvioitu, että jopa joka kolmas syöpä johtuu tupakoinnista. Kaikki tupakkatuotteet ovat haitallisia, mutta suurin syövän riski liittyy tupakan polttamiseen palamisprosessissa muodostuvien syöpää aiheuttavien aineiden vuoksi.
Lue myös: 6 varhaista kurkkusyövän merkkiä – älä viivyttele hoitoon hakeutumisessa
2. Suojaa itsesi auringolta
Auringon UV-säteilylle altistuminen ja ihon palaminen on tärkein yksittäinen ihosyövän aiheuttaja. Ihosyövistä vakavin, melanooma, on yksi kaikkein nopeimmin yleistyvistä syövistä länsimaissa. Syynä pidetään ruskettuneen ihon ihannointia.
Ihosyöpään sairastumisen riskiä pienentääkseen liiallista auringonottoa tulisi välttää ja ihoa suojata vaatteilla sekä aurinkovoiteilla.
Solarium altistaa samoille UV-säteilyn muodoille kuin aurinkokin, ja solariumin on todistettu aiheuttavan ihmisille syöpää.
3. Juo vähemmän alkoholia
Alkoholin sisältämä etanoli on syöpää aiheuttava tekijä eli karsinogeeni. Mitä enemmän alkoholia elämänsä aikana juo, sitä todennäköisempää syöpään sairastuminen on.
Miehillä suurin osa alkoholiin liittyvistä syövistä on yläruoansulatuskanavan syöpiä, naisilla taas rintasyöpiä. Alkoholi altistaa myös esimerkiksi maksa- ja suolistosyöville.
Lue myös: Mikä on tappavin syöpä? Syöpälääkäri kertoo, mistä ennuste riippuu: "Syövän kanssa voi elää vuosia, vaikkei siitä paranisikaan"
4. Vältä prosessoitua lihaa
Suuret määrät punaista ja prosessoitua lihaa altistavat tietyille syöville, eritoten suolistosyövälle. Lihajalosteiden sisältämä nitriitti lisää syöpään sairastumisen riskiä, minkä lisäksi lihan on huomattu vaikuttavan epäsuotuisasti suolistobakteereihin.
Punaista lihaa ja lihajalosteita – kuten makkaroita, nakkeja tai leikkeleitä – olisi suositeltua syödä korkeintaan 50 grammaa päivässä.
5. Liiku
Liikunnan on huomattu ehkäisevän useiden syöpien, esimerkiksi paksusuolen syövän ja rintasyövän, riskiä.
Yksi merkittävimmistä syistä liikunnan syöpää estävälle vaikutukselle on painonhallinta. Ylipaino ja lihavuus lisäävät monien syöpien riskiä, ja liikunta auttaa pitämään painon kurissa.
Liikunta myös lisää suoliston liikettä, parantaa insuliiniherkkyyttä sekä vaikuttaa suotuisasti immuunipuolustusjärjestelmään ja hormonitoimintaan.
6. Syö kasviksia ja kuituja
Kasvisvoittoinen ruokavalio pienentää riskiä sairastua syöpään. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä.
Vihannekset sisältävät terveydelle suotuisia ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, antioksidantteja ja kuituja. Lisäksi kasvispainotteinen ruokavalio auttaa painonhallinnassa.
Varsinkin kuitujen on todettu pienentävän syöpään sairastumisen riskiä, minkä vuoksi lautaselle kannattaa valita myös täysjyvää.
7. Ota HPV-rokote ja osallistu seulontoihin
Seksissä tarttuva ihmisen papilloomavirus (HPV) aiheuttaa kohdunkaulan, emättimen, ulkosynnytinten, peräaukon, peniksen sekä pään ja kaulan alueen syöpiä.
HPV-rokote ehkäisee näiden syöpien kehittymistä. HPV-rokote on osa Suomen kansallista rokotusohjelmaa, ja rokotteen saavat maksutta kaikki 10–12-vuotiaat koululaiset.
Yli 30-vuotiaille rokotteesta ei ole juurikaan enää hyötyä, sillä tuohon ikään mennessä valtaosa papilloomavirustartunnoista on jo saatu.
Aikuisiällä itsestään voi pitää huolta myös käymällä säännöllisesti terveystarkastuksissa ja osallistumalla järjestettyihin syöpäseulontoihin.
Lue myös: WHO: Tämä on maailman yleisin syöpä – syrjäytti ensimmäistä kertaa keuhkosyövän
Lue myös: Suomalaislääkärit nimeävät 5 perussairauksille altistavaa tekijää – neljään voit itse vaikuttaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Health.com, Syöpäjärjestöt, Duodecim-lehti, UKK Instituutti