A-klinikkasäätiö puolustautuu: Ei kaikkia alkoholisteja voi sulkea laitoksiin

A-klinikkasäätiö hoiti viime vuonna noin 28 000 riippuvuudesta kärsivää asiakasta.
Julkaistu 06.08.2013 14:28(Päivitetty 06.08.2013 14:28)
Toimittajan kuva

Jouni Sipilä

jouni.sipila@mtv.fi

Päihdealalla toimiva A-klinikkasäätiö torjuu väitteen suomalaisen päihdehoidon tehottomuudesta. Päihdeasiantuntija Pirkko Turpeisen mukaan A-klinikoiden toiminta on tehotonta ja vain alle kaksi prosenttia päihdeongelmaisista raitistuu niiden avulla.

Turpeinen kehuu Yhdysvalloissa kehitettyä yhteisöllistä ja täysraittiuteen perustuvaa Minnesota-hoitomallia. 12 askeleen Minnesota-mallissa alkoholismia hoidetaan sairautena ja alkoholistia autetaan näkemään juomisen seuraukset.

A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen tunnustaa Minnesota-mallin edut, mutta hän korostaa myös muiden hoitomuotojen merkitystä.

– Päihdehoitoalalla ymmärretään hyvin, että täysraittius on useimmiten järkevin vaihtoehto silloin, kun päihteiden käyttö on lipsunut käsistä. Meillä on puolisen miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa ja kaikki heistä eivät tarvitse hoitoa. Osa onnistuu vähentämään kulutustaan ja olemme tukemassa myös näitä ihmisiä. Tällä on valtava kansanterveydellinen merkitys.

"Oluen laimentaminen vähentäisi kuolleisuutta"

Kaukosen mukaan kansainvälisen AA-liikkeen käyttämä Minnesota-hoito on erittäin hyvä hoitomalli.

– Minnesota-mallia toteutetaan Lapualla laitoshoidossa. Emme voi kuitenkaan sulkea kaikkia päihteiden ongelmakäyttäjiä laitoksiin. Meillä täytyy olla monentyyppistä palvelua tarjolla. Vaikuttavuustutkimuksissa eri hoitomuodot eivät juuri eroa toisistaan.

Kaukosen mukaan A-klinikoiden toiminta ei tutkimusten mukaan ole tehotonta.

– Valikoimattomissa aineistoissa avohoito on yhtä tehokasta kuin laitoskuntoutus, jota tarvitaan joskus pelkästään alkoholistin huonon fyysisen tai psyykkisen kunnon takia. Ongelmat ovat vaikeita ja vaativat pitkiä aikoja. Ongelman luonteeseen kuuluvat myös alttius retkahduksiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hoito olisi hyödytöntä

Turpeisen mukaan alkoholismista ei Suomessa osata puhua sairautena ilman syyllistämistä. Kaukosen mielestä alkoholismiin liittyy usein leimaamista mutta ei ammattilaisten piirissä.

– Päihdehuoltojärjestelmän työntekijät eivät yleensä syyllistä alkoholistia. Pääsääntöisesti heillä on motivoiva ja kannustava ote.

Kaukosen mukaan oluen laimentaminen vähentäisi kiistatta alkoholikuolleisuutta useilla sadoilla vuodessa.

Oluiden myynnin salliminen vain Alkon myymälöissä ei hänen mukaansa välttämättä vähentäisi ongelmajuomista mutta parantaisi suomalaisten terveydentilaa.

Päihdeasiantuntija jyrähtää: Kukaan ei uskalla puuttua alkoholismiin

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa