Aivoverenkiertohäiriö vaatii välitöntä hoitoa – aina oireita ei huomaa itse

shutterstock_2011548242
Toisen raajan heikkous ja toisen suupielen roikkuminen ovat aivoverenkiertohäiriöiden oireita. Kuvituskuva.Copyright (c) 2021 Juancpl/Shutterstock.
Julkaistu 29.10.2021 07:12

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastaa aivoverenkiertohäiriön. Aivoliitto muistuttaa, että huolestuttavien oireiden ilmetessä hoitoon on aina kiire. Aina sairastunut ei kuitenkaan itse huomaa hengenvaarasta kertovia merkkejä. Maailman AVH-päivää vietetään 29. lokakuuta.

Kun ihminen saa aivoverenkiertohäiriön (AVH), on jokainen minuutti tärkeä. Kyseessä on aina äärikiireellinen hätätilanne, joka vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Soitto hätänumeroon 112 käynnistää tehokkaan hoitoketjun.

Aivoverenkiertohäiriö johtuu joko aivovaltimon tukkeutumisesta tai vuotamisesta. Tukkeuma aiheuttaa aivokudoksessa hapenpuutetta, jolloin alueelle syntyy kuolio eli infarkti. Veren vuotaminen aivokudokseen aiheuttaa aivoissa painetta, jolloin hermokudoksen toiminta häiriintyy, minkä lisäksi verenkierto aivoissa heikkenee.

Oli kyse sitten aivoinfarktista tai aivoverenvuodosta, mitä kauemmin hoitoon pääsy kestää, sitä suuremmiksi vauriot kasvavat. Jokaisella minuutilla on väliä. Siksi oireiden nopea tunnistaminen on tärkeää.

Lue myös: Tiedätkö, mitä eroa on aivovammalla ja -vauriolla? Älä käytä vanhentunutta termiä

Aivoverenkiertohäiriöiden oireet – hoitoon, vaikka katoaisivat

Aivoverenkiertohäiriöihin ei välttämättä liity kipua eikä sairastunut aina huomaa oireita itse, kertoo Aivoliitto tiedotteessaan. Aivoverenkiertohäiriöiden yleisimmät oireet ovat:

  • puheen puuroutuminen tai vaikeus löytää sanoja
  • toisen suupielen roikkuminen
  • toisen raajan tai raajaparin heikkous
  • näköhäiriöt.

Riippuen vaurion paikasta aivoinfarktiin voi liittyä monenlaisia muitakin oireita, kuten huimausta tai sekavuutta, mutta päänsärkyä ei yleensä ole, kertoo Terveyskirjasto. Yleensä oireet syntyvät äkillisesti.

Aivoverenvuodossa oireet kehittyvät tavallisesti hieman hitaammin. Vuodon alkuvaiheessa esiintyy usein päänsärkyä, joka voi olla äkillistä ja voimakasta.

Vaikka aivoverenkiertohäiriön oireet menisivät ohi, tulee hätänumeroon soittaa. Ohimenevän aivoinfarktin eli TIA:n oireet kestävät tyypillisesti 2–15 minuuttia, useimmiten alle tunnin, ennen kuin ne katoavat. Vähintään joka kymmenes sairastunut kuitenkin saa aivoinfarktin viikon kuluessa TIA-kohtauksesta – monet jo ensimmäisen vuorokauden aikana.

Lue myös: Mikä on sinun lukusi? Tutkimus paljasti istuma-ajan, joka seitsenkertaistaa aivoinfarktin riskin

Aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisy

Maailman AVH-päivää vietetään 29. lokakuuta. Teemapäivänä kiinnitetään huomiota aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen.

Omaa sairastumisriskiään voi vähentää huomattavasti elintavoillaan. Normaalipainossa pysyminen, terveellinen eli vähän kovia rasvoja ja sokeria sisältävä ruokavalio, korkeintaan kohtuullinen alkoholin käyttö, säännöllinen liikunta ja tupakoimattomuus ovat merkittävimmät suojaavat elintavat.

Kohonnut verenpaine ja suurentuneet kolesteroliarvot suurentavat sairastumisriskiä, joten näiden sairauksien hoito on tärkeää.

Lue myös: Kolmekymppisiään viettänyt Janina kuittasi päänsäryn ja oksentelun humalalla – oli kuolla: "Ikinä ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

0:50img

Vaikea uniapnea lisää aivoinfarktien riskiä. Videolla kerrotaan, miten kansantaudiksi kutsuttu uniapnea oireilee.

Lähteet: Aivoliitto, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Sairaudet ja taudit