Kymmenien kuudesluokkalaisten mukaan tuntemattomat aikuiset ovat yrittäneet jutella heille, pyytäneet lähettämään yksityisiä tietoja tai alastonkuvia sosiaalisessa mediassa. Lapsille on lähetetty myös raakaa materiaalia kuten sotavideoita, joita he eivät haluaisi nähdä.
167 oppilasta vastasi anonyymiin kyselyyn sosiaalisen median käytöstä MTV Uutisille ympäri Suomen. Kyselyyn vastanneista 6.-luokkalaisista yli 65 prosenttia on saanut tuntemattomalta ihmiseltä kaveripyyntöjä tai viestejä.
Tähän lukeutuu sekä tuntemattomia aikuisia että lapsia.
Lasten omien sanojen mukaan tuntemattomat ihmiset ovat lähettäneet muun muassa väkivaltaisia videoita tai kysyneet yksityisiä tietoja, kuten asuinpaikkaa ja ikää. Monet kertovat, että aikuiset ovat pyytäneet intiimi- ja alastonkuvia tai ehdottaneet jopa tapaamista.
Kyselyn lisäksi MTV haastatteli noin 30 lasta sosiaalisesta mediasta. Tämä artikkeli julkaistaan anonyyminä, koska haastateltavat ovat alaikäisiä ja aihe on arkaluontoinen.
– Snapchatissa aikuisetkin voivat yrittää olla kavereita nuorempien kanssa ja pyytävät alastonkuvia, kertoo yksi kuudesluokkalaisista.
Moni haastateltavista toteaa, että ilmiö on tavallinen.
– Olen joskus saattanut vahingossa lisätä tuntemattoman ihmisen, joka lisäsi minut ensimmäisenä. Kysyin, kuka olet. Se sanoi, että on 10-vuotias, mutta oikeasti se laittoi sellaisia kuvia, että ei tainnut olla 10-vuotias.
– Minusta on outoa, että aikuiset ihmiset haluavat lähestyä lapsia. On ok etsiä seuraa somesta, mutta voisiko aikuiset etsiä oman ikäistä seuraa. Ei ne lapset halua olla vanhempien kanssa tekemisissä oikeastaan ikinä. Olisi hyvä, että aikuiset ymmärtäisi sen.
Osa haastateltavista sanoo kertoneensa tilanteesta aikuisille, mutta osa on halunnut pitää tiedon vain itsellään.
– Snäpissä on ollut aikuisten laittamia kuvia ja viestejä. Yleensä olen poistanut ne, enkä ole kertonut asiasta kenellekään, ehkä korkeintaan jollekin kaverille.
Lapset kertovat, että viestit ovat asiattomia ja ahdistavia.
– Yleensä teen ilmoituksen sovelluksessa seksuaalisesta häirinnästä, summaa haastateltava lapsi.
0:41
Asetukset sovelluksissa kuntoon
Useiden sosiaalisen median kanavien käyttöä voi rajoittaa, esimerkiksi Snapchatissa käyttäjä voi itse määritellä, kuka saa lähettää hänelle viestejä. WhatsAppissa asetukset voi taas määrittää niin, että vain omat yhteystiedot voivat lisätä käyttäjän ryhmiin.
– En lisäile tuntemattomia. Olisi outoa viestitellä randomeiden kanssa.
Kuudesluokkalaisista löytyy useita, jotka ovat rajoitusten myötä välttäneet tuntemattomien ihmisten yhteydenotot kokonaan. Moni on myös lisännyt rajoituksia myöhemmin joko itse tai vanhempiensa kanssa ikävien kokemusten takia.
– Minulla on aina ollut asetukset niin, että tuntemattomat eivät voi lähettää viestejä.
– Lisään itse vain sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti tunnen tai joihin haluan tutustua. Olen löytänyt esimerkiksi parhaan kaverini sosiaalisen median kautta.
Moni nuorista haastateltavista näkee, että lasten sosiaalisen median käyttöä olisi hyvä rajoittaa, mutta somea ei kannattaisi kuitenkaan poistaa kokonaan.
Sosiaalinen media on esimerkiksi tärkeä kanava pitää yhteyttä ystäviin ja saada lisää tietoa maailmasta. Kuudesluokkalaiset korostavat useissa haastatteluissa, että vastuu on aikuisten käsissä.
– Olen miettinyt, että mitäköhän niiden päässä liikkuu, että pitää tuollaisia laittaa lapsille. Laittaisivat sitten mieluummin aikuisille, sanoo yksi haastateltavista.
Artikkeli on osa MTV Uutisten järjestämää Koulukiertuetta, jossa kuudesluokkalaisille pidettiin oppitunti medialukutaidosta ja sosiaalisesta mediasta. Lisäksi Koulukiertueella kerättiin kysely ja haastateltiin useita kymmeniä nuoria. Yhteensä MTV tapasi yli 200 kuudesluokkalaista ympäri Suomen.
8:30
Lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista somessa.